Raahen saaristo on varsinainen kalamiehen paratiisi.
Iso-Kraaseli on toiseksi suurin Raahen saarista, pituutta sillä on noin 1,3 km ja leveyttä 600 m.
Thompsonin rannan vuosipaikkojen läheisyydessä on lyhyisiin vierailuihin varattuja vierasvenepaikkoja.
Museonrannassa, aivan Wanhan Raahen reunalla 25 vierasvenepaikkaa ovat käytettävissä venekuntien päiväkäynteihin ja l
Meri on liikuttanut ihmisiä, antanut rauhaa ajatella ja mahdollisuuksia huvitella.
Kallan saari on pituudeltaan noin 300 m ja leveydeltään 230 m.
Taskun saari on pituudeltaan noin 410 m ja leveydeltään 240 m.
Raahen seutu sijaitsee loistavalla paikalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Käytettävissäsi on nopeat lentoyhteydet maailmalle, ympäristöystävälliset junat, sekä länsirannikon valtaväylä, 8-tie automatkustamiseen. Seudun keskus, Raahe, sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Oulusta etelään, noin 1½ tuntia Kokkolasta pohjoiseen ja noin kaksi tuntia Kajaanista länteen. Raahessa melkein kaikki mitä tarvitset on kävelymatkan päässä.

Tule tutustumaan Perämeren helmeen, Raahen saariston pitsimäiseen verkostoon!