Historialliset pookit Raahen saaristossa

Tapulioikeuksien myötä Suomen suurimmaksi satamakaupungiksi

Kun vihdoin huhtikuun 7. päivä vuonna 1791 kuningas Kustaa III antoi Raahelle tapulikaupunkioikeudet, kaupungin piti rakentaa tullikamari tuotteiden tullausta varten ja muutenkin täyttää tapulikaupungille asetetut kriteerit. Lisääntynyt kauppapurjehdus sai rannikon kaupungit järjestelmällisesti parantamaan laivaväyliensä merkitsemistä - 1700-luvun lopulla olivat useimmat Pohjanlahden satamiin johtavat väylät merkitty pookeilla. 1700-luvulla Raahen luona on purjehdusmerkkejä Taskussa, Kellossa ja Iso-Kraaselissa ja Kumpeleessa. Vuonna 1760 luotseja Raahen vahvuudessa oli neljä. Rannikon maan kohoaminen Pohjanlahden itäpuolella vaikutti toisaalta siihen, että vedenalaiset karit ja särkät alati tuottivat yllätyksiä tutuillakin kulkuväylillä. Mutta juuri väyläin vaarallisuus kehitti rannikon asukkaista taitavia luotseja. Heidän valppautensa varassa oli kaupan ja merenkulun turvallisuus. 

Kummelin, merimerkiksi kasatun kiviröykkiön löydät myös Raahen kaupungin vaakunasta

Merenkulkijoiden kulkemista ovat kautta aikain opastaneet erilaiset maamerkit ja viitat. Alkeellisimpia väylänmerkkejä olivat luonnon merkit; kalliot, mäet, puut, kiviröykkiöt. Sittemmin alettiin pystyttää rantakallioille tai kivikkoihin ristejä, kasata kivisiä kummeleita ja alettiin polttaa merkkitulia tietyissä paikoissa rannikolla. Näistä ristiviitoista lienee peräisin rannikolla varsin usein esiintyvä kors-/risti-etuliite paikannimissä. Esimerkiksi Saloisten jo v. 1329 tunnetun seurakunnan vanhin kirkko sijaitsi Ristikankaalla, ja samalla seudulla on Lapaluodon ja Ison Kraaselin välillä Ristiluoto.

Tunnusmajakoita on rakennettu Ruotsin rannikolle jo kuningatar Kristiinan (1632-1654) hallituskaudelta lähtien. Ensimmäinen maininta Suomen vesialueella, Utön saarella, sijainneesta tunnusmajakasta on Johan Månssonin Merikirjassa vuodelta 1644. Ilmeisesti samoihin aikoihin pystytettiin myös vastaperustettuun Raaheen (Salon kaupunkiin 1649) johtavan väylän merkiksi ensimmäinen pooki Taskun saarelle. 

Nämä valottomat pookit eli nk. tunnusmajakat oli tarkoitettu päivämerenkulun kiintopisteiksi. Ne olivat purjelaivakauden tärkeimpiä merimerkkejä, joita pystytettiin mm. kaupunkeihin johtavien väylien tunnuksiksi. Saarissa ja karikoilla töröttävät pookit näkyivät hyvällä säällä kilometrien päähän. Pookien yleisin tehtävä oli toimia väylän alkua tai väylän kulkua osoittavana tunnisteena. Niillä ei ollut tiettyä, samanlaisena toistuvaan muotoon tai väriyhdistelmään liittyvää viestiä. Liikennettä ohjaava vaikutus perustui siihen, että laivurit tiesivät, miten kutakin merkkiä oli lähestyttävä ja kuinka se oli ohitettava. 

Pookit rakennetaan kestämään meren myskyt ja tyrskyt

Tärkeintä pookien muodossa ja värissä on se, että ne erottuvat pitkälle vaakasuorasta horisontista. Yleisimmät pookit ovat torni- tai keilamaisia, kuten Iso-Kraaselin pooki, myös pyramidinmuotoisia pookeja on rakennettu, tästä esimerkkinä Taskun pooki. Pookin yläosaan saatettiin tehdä vielä erilaisia huippumerkkejä - lippu Iso-Kraaselissa, risti Taskun ja tuuliviiri Kumpeleen pookin huipulla.  Yleisimmin väreinä käytettiin punaista, valkoista (Iso-Kraaseli) ja keltaista (Tasku). Värien valintaan vaikutti pookin ympäristö ja lähestymissuunta. Jos pookilla oli taustanaan tumma metsä, maalattiin pooki tai osa seinäpinnasta valkoiseksi, jos takana taas oli avoin merimaisema, maalattiin pooki tummemmaksi. Jyrkän vastakohdan muodostavilla väriyhdistelmillä varmistettiin näkyvyys myös vaihtelevissa valaistusoloissa. 

Rakennuspaikoista johtuen suurikokoiset, mutta melko kevyet rakennelmat olivat säiden armoilla. Pookit ovatkin yleensä varustettu nk. tuuliankkureilla eli yleensä pookin pohjalla pari metriä korkea hirsiarkku, joka oli täytetty luonnonkivillä.(Tasku) Toisinaan pookit tuettiin kaatumisen estämiseksi. Sään kestävyyteen liittyi myös rakennusten monikulmaisuus ja ylöspäin kapeneva suippo muoto.(Iso-Kraaseli). Yleensä runkona on pookin korkuinen sydänpuu, jonka ympärille muut tukirakenteet ryhmittyvät. 

Varhaiset majakat olivat kaupunkien porvareiden rakennuttamia ja ylläpitämiä. Rakennelmat suunnitteli kuka milloinkin. Pohjanmaan merenkulkupiirin perustamisen jälkeen pookien rakentaminen tapahtui valtion kustannuksella ja suunnittelutyö tuli valtionhallinnon alaiseksi. Uuden merenkulkupiirin päälliköksi nimettiin meriekipaasin (Suomen armeijan yksikkö autonomian aikana) upseeri Albin Stjerncreutz, jonka tehtäväksi tuli tarkistaa olemassa olevien merimerkkien kunto ja mahdollisten uusien tarve. Stjerncreutz suunnitteli kaikki Pohjanlahdelle vuosina 1850-57 rakennetut seitsemän tunnusmajakkaa, myös nämä Raahen edustalla olevat Iso-Kraaselin ja Taskun pookit. 

Uuden teknologian tulo syrjäyttää puupookit

Puiset pookit saivat vähitellen väistyä valomajakoiden yleistymisen myötä. Pohjanmaan ensimmäinen merimajakka valmistui Norrskärin saarelle Merenkurkkuun jo v. 1846. Varsinainen rakennusbuumi oli kuitenkin vasta 1870-1880-luvulla, silloin myös korvattiin osa puisista pookeista valoa näyttävillä tiili- ja terästorneilla. 1900-luvun alusta lähtien vanhanaikaisiksi käyneitä pookeja ei enää myrskyn tai tulipalon tms jälkeen uusittu. Jäljellä olevat harvalukuiset pookit on yhä merkitty merikarttoihin, vaikka niiden merenkulullinen merkitys on hyvin vähäinen.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset saaristossamme

Siipyyn ja Tornion välisellä rannikkokaistalla on jäljellä kolmetoista 1700- ja 1800-luvuilla rakennettua puupookia. Vuonna 1865 luetteloitiin Suomen merialueella 40 tunnusmajakkaa, joista 18 sijaitsi Pohjanlahdella. Alkuperäisillä paikoillaan lähes muuttumattomina säilyneet pookit ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja ne  muodostavat olennaisen osan Suomen merenkulun rakennusperinnöstä. 

Faktoja Raahen edustan pookeista 

Iso-Kraaselin pooki rakennettiin v. 1852 Pohjanmaan merenkulkupiirin johtajan Albin Stjerncreutzin suunnitelmien mukaan. Korkeus merenpinnasta 25 metriä, maanpinnasta 18 metriä. Saarella oli jo aiemmin tunnusmajakka ja luotsitupa. Vuoden 1865 purjehdus-oppaan mukaan luotsituvassa päivysti luotsivanhin ja kolme luotsia, joilla oli ohjauskirjat Raahen kaikille kolmelle sisääntuloväylälle. Iso-Kraaselin pooki ja Raahen vanhan kirkon torni muodostivat yhdessä tärkeän linjauksen väylistä keskimmäiselle. Kraaselin pookissa vesikaton läpi jatkuva sydänpuu muodostaa rakennuksen huipulle yli kahden metrin korkuisen salon, jota käytettiin merkinantomastona. Pookin merenpuoleiset seinät ovat valkoiset, muut osat ovat punaiset. 

Taskun pooki rakennettiin v. 1853. 
Korkeus merenpinnasta 19,2 metriä, maanpinnasta 16,5 metriä. Suunnitellut Pohjanmaan merenkulkupiirin johtaja Albin Stjerncreutz. Pooki oli aluksi väriltään keltainen. Vuonna 1866 pookia korjattiin ja siinä yhteydessä kerrotaan, että se tervattiin ja maalattiin punamullalla, mutta v. 1877 se maalattiin kuitenkin taas keltaiseksi.
Taskun saarelle on ilmeisesti rakennettu ensimmäinen pooki jo aivan kaupungin perustamisen (1649) jälkeisinä vuosina. 
Pookin pohjakaava on neliön muotoinen. Rakennus muistuttaa kirkon tornia ja vesikatto on pyramidin muotoinen, huipulla risti. Pookia korjattiin 1890,1909,1914. Vuonna 1922 pookin vuorausta uusittin, risti uusittiin ja oveen laitettiin lukko, maalattiin kahteen kertaan öljyvärillä

Tiedot Oulun luotsipiirin arkistosta Oulun maakunta-arkistosta.

Kumpeleen saaren pooki rakennettiin 1790. Pooki paloi 5.2.1961 peruskiviään myöten.

Artikkeli on lyhennetty ja mukailtu Raahen Museon toimittamasta tekstistä.