Taskun saari on oiva paikka retkipäivän viettoon, oli kesä tai talvi. Nauti saaristomaisemista, ihmettele upeaa keltaista pookia, lekottele hiekkarannalla ja pulahda välillä uimaan.
Taskun pooki, valoton puurakenteinen tunnusmajakka, rakennettiin vuonna 1853 Raahen kaupungin pohjoisen tuloväylän varrelle. Alkuperäisellä paikallaan lähes muuttumattomana säilynyt pooki on olennainen osa Suomen rakennusperintöä. Kristiinankaupungin ja Tornion välisellä rannikkokaistalla on jäljellä enää kolmetoista 1700- ja 1800-luvuilla rakennettua puurakenteista pookia.
Taskun saari on aikoinaan toiminut kalastajien tukikohtana. Saaren keskikohdalla näkyy vieläkin käsin ladottuja venevalkamia.Taskussa on myös vanha kalamaja sekä uusi taukotupa.
Tasku on suosittu retkeilykohde ympäri vuoden. Kävijöitä on talvella jopa runsaammin kuin kesällä. Talvisin Taskun saareen ajetaan jäätilanteen salliessa hiihtoladut Museon- ja Thompsoninrannasta. Kesäisin saareen pääsee omalla veneellä tai saaristoristeilyillä ja -kuljetuksilla. Kesäisin kävijöiden suosiossa on saaren etelärannalla sijaitseva hiekkaranta.
Saaressa on edustavia merenrantaniittyjä, runsaslajisia kuivia ja tuoreita niittyjä sekä liikkuvia alkiovaiheen dyynejä, jotka ovat matalia hiekkamuodostumia rannan yläosassa.
Taskun saari on pituudeltaan noin 410 m ja leveydeltään 240 m.
Palvelut: Taukotupa, Pooki, nuotiopaikka ja penkit, kuivakäymälä, infotaulu.
Erityistä: Etelärannalla erinomainen uimaranta
TASKUN SAARI
Sijainti 64°42'30.5"N 24°23'21.2"E
Merikarttasarja: G
Satamanumero: 1870