Wanhan Raahen Joulukalenteri

Wanhan Raahen joulukalenteri helpottaa joulun odotuksen jännitystä. Joulun lähestyessä Raaheen laskeutuu ihan omalainen tunnelmansa kun Wanhan Raahen joulukalenteri avautuu, ikkuna kerrallaan Joulukuun ensimmäinen päivä lähtien. Ikkunoiden koristelusta vastaavat historiallisen, mutta eläväisen puukaupungin asukkaat, yrittäjät ja muut vanhoissa puutalokortteleissa toimijat. Jouluiset ikkunat ovat ihasteltavissa 1.12. - 6.1. 

Puhuva joulukalenteri kertoo tarinoita Wanhasta Raahesta

Raahelainen kirjailija Kirsti Vähäkangas on kirjoittanut jokaisen 24 ikkunan kohdalle historiallista tarinaa kertoen joko kyseisen talon historiasta tai muutoin Raahen historiasta. Tarinat julkaistaan tällä Visit Raahen sivulla aina päivä kerrallaan, kuvia voit ihailla myös Visit Raahen Facebookissa ja Instagramissa. Kun haluat jakaa omia kalenterikuviasi Wanhasta Raahesta, muistathan tägätä ne #visitraahe ja #wanhanraahenjoulukalenteri. Tarinat ovat myös kuunneltavissa Glopas-mobiilisovelluksessa. Voidaan siis sanoa, että meillä on Wanhassa Raahessa on puhuva joulukalenteri. Glopas-sovelluksen voi ladata maksutta älypuhelimesi Google Play -kaupasta tai App Storesta.

Kalenterin kuvia voit selata myös Raahen seutukunnan kuvapankissa.

Ota kartta mukaan jouluiselle kävelykierrokselle

Lataa tästä mukaan kierroksellesi oma kartta. Kartan pohjana on vanha säännölliseen ruutukaavaan perustuva puutalokorttelien alue. Pietari Brahen perustama Raahen kaupunki sai ensimmäisen asemakaavansa, säännöllisen ruutukaavan 1650. Suurin osa kaupungin puisesta rakennuskannasta periytyy 1810 kaupunkipalon jälkeiseltä ajalta 1800-luvun alkupuolelta. Lue lisää kaupungin rakentumisen vaiheista Wanhan Raahen omalta sivulta.

 Joulukuun 1. päivä
Brahenkatu 15, Vapaaseurakunta
Laivanvarustaja, varapormestari Matthias Junell (1766-1843) rakennutti tämän talon 1800-luvulla vähän tuhoisan kaupunkipalon (v. 1810) jälkeen.

Laivanvarustaja ja kunnallispormestari Junell
Vuonna 1794 Matthias Junell tuli kaupunginviskaaliksi räätälimestari Liljeforsin jälkeen. Hän toimi virassa vuoteen 1812. Hänellä oli kunnallispormestarin arvo. Hän toimi kauppaseuran rahastonhoitajana vuosina 1820-1840. Kauppaseura, joka hoiti kaupungin kaikkia kauppa-alaan kuuluvia asioita, piti melkein aina kokouksensa rahastonhoitajan luona.

Raahe ja lähiseudut olivat vuoden 1808 sodassa keskuspaikkoja. Venäläisten sotilaiden majoitustaakka rasitti kaupunkilaisia. Tammikuussa 1808 Oulun ja Raahen tullinhoitaja A. L. Runneberg pyysi, että hänen ja varapormestari Junellilta tullikamaria varten vuokraamansa huoneet vapautettaisiin majoitusvelvollisuudesta. Venäläinen päällikkö suostui tähän. Kun maaherra vahvisti asian, niin maistraatti ei voinut muuta kuin harmitella.

Junell toimi laivanvarustajana ja omisti osuuksia useissa purjelaivoissa, esimerkiksi kaljaasi Canopus, kaljaasi Hoppet ja kuunari Libertas. (Alma Söderhjelm: Raahen kaupunki 1649-1899).

Matthias ja Maria Elisabeth (s. 1759 o.s. Sparman) saivat rippikirjan mukaan neljä tytärtä. Talo siirtyi heidän jälkeensä Brita Sophia Junellin (s. 1797) omistukseen. (Samuli Paulaharju: Wanha Raahe).

Lastenkodin perustaja Hultman
Talon omisti 1800-luvun puolivälissä tullinhoitaja Gustaf Hultman ( s. 27.05.1825 Ekenäs). Hän on jäänyt Raahen historiaan henkilönä, joka harrasti kaupungin parasta.

Fruntimmersföreningen i Brahestad -nimellä toiminut yhdistys oli jo olemassa, kun tullinhoitaja Gustaf Hultman, joka nimitettiin virkaansa vuoden 1860 lopulla, ennakkoluulottomana miehenä keräsi Raahen porvarisnaisia koolle pohtimaan lastenkotitoiminnan aloittamista ja keinoja kaupungin vähävaraisten kärsimän hädän lieventämiseksi. Ennen kaikkea hän halusi parantaa kodittomien lasten asemaa.

Hultman oli sihteerinä päättävässä kokouksessa 31.1.1867, jolloin päätettiin tuota pikaa ryhtyä keräämään varoja muun ohella myös lastenkodin perustamista varten. Ensi askeleet lastenkotitoiminnassa voitiin ottaa jo vuonna 1867. Lue lisää lastenkodin tarinaa Matkailuoppaiden sivuilta.

Hultman osallistui myös yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Hänet valittiin 74 äänellä Raahen ensimmäiseen valtuustoon 12.10.1874 järjestetyssä valtuusmiesvaalissa. Vaalien ääniharava kauppias J. G. Rein sai 94 ääntä. (Muistojulkaisu Raahen 300-vuotisjuhlaan).

Raahessa harrastettiin purjelaivakaudella monenlaista kulttuuria. Miehillä oli aina kiirettä laivoissaan ja liikeasioissaan, mutta naiset olivat innokkaita sanan viljelijöitä. Kaikkein ahkerimpia kirjankäyttäjiä olivat Ollinsaaren Bergbomin tyttäret, tullinhoitajien Brunoun ja Hultmanin, tuomari Gottsmanin ja kauppias Henrik Montinin naiset. (Samuli Paulaharju: Wanha Raahe). Gustaf Hultman perheineen muutti vuonna 1877 Haminaan. Gustaf kuoli siellä 31.3.1885.

Talo vaihtaa omistajaa
Leskirouva Olivia Sovelius (1827-1897) osti talon vuonna 1882. Vuonna 1892 talon omistajaksi on merkitty sjötullvaktmästaren Alex. Lepistö. Vuonna 1895 kiinteistö siirtyi filosofiemag. G. A. Wangelin (1854-1924) omistukseen.

Gustaf Adolf Wangel muistetaan Raahen Alkeiskoulun (nyk. Keskuskoulu) ensimmäisenä rehtorina. Hän oli armoitettu musiikkimies. Hän johti mieskuoroa ja tilapäiskuoroja. Isänmaallisena miehenä hän oli aito runebergiläinen. Voimistelu oli hänen lempiaineensa. Hän toimi rehtorina vuodet 1912-1916 ja 1917-1922. (Valoa Veistoa Laulua ja Laskentoa / Raahen Keskuskoulu 100 vuotta)

Vapaakirkko arvokkaassa talossa
Vuonna 1937 kiinteistön osti Suomen Vapaakirkko. Vuonna 1989 Vapaaseurakunta sai lahjoituksena kirkkosaliin alttaritaulun. Sen on maalannut seurakuntaan kuulunut Riitta Tervo. Vuonna 1992 kiinteistö siirtyi Raahen Vapaaseurakunnan omistukseen.

Vuonna 2010 talossa tehtiin remonttia ja arvokas rakennus sai arvoisensa ehostuksen. Esimerkiksi viemärilinja uusittiin. Salin lattia varmistettiin kestämään suurikin paino.
Kauniit kakluunit korjattiin. Kirkkosalin kakluuni purettiin lattiatasoon ja siihen tehtiin täydellinen remontti. Kakluuniin muurattiin uusi sydän ja poskikanavat. Palomuuri kunnostettiin. Samana vuonna myös salin toinen kakluuni kunnostettiin. Kirkon kolmas kakluuni jäi tuolloin odottamaan vuoroaan.

Kakluunit on valmistettu Karjalan kannaksella Vahvialan kuntaan vuonna 1877 perustetussa Rakkolanjoen Kaakelitehtaassa. Rakkolanjoen uuneja ostettiin paljon Pietariin. Tiedetään, että ainakin kolme uunia kulkeutui Kannakselta Raaheen Brahenkatu 15:een. Ne koottiin ja muurattiin talossa 1800-1900 -lukujen vaihteessa. (Jaakko Kallela: juttu Raahen Seudussa 29.10.2010)

Raahen Vapaaseurakunnan pitkä taival
Raahessa vierailivat Suomen Vapaan lähetyksen työntekijät ja saarnaajat jo 1800-luvun lopussa. Myöhemmin 1920-luvulla Raahe oli ystäväpiirinä Oulun rekisteriseurakunnassa. Vuonna 1932 Oulun seurakunta aloitti Raahessa säännöllisen työn.

Raahen Vapaaseurakunta perustettiin vuonna 1934. Seurakunnan ensimmäinen työntekijä oli Väinö Välkiö. Pisimpään Raahen Vapaaseurakunnan työntekijänä toimi evankelista Aino Korhonen, jota pidettiin seurakunnan äitihahmona. Hän oli Raahessa jo 1930-luvulla ja tuli vakituiseksi työntekijäksi vuonna 1947. Hän työskenteli sananjulistajana ja pyhäkoulunopettajana vuoteen 1962.

Vapaaseurakunta rahoittaa monipuolista työtään muun muassa kirpputoritoiminnalla sekä lähetysilloista saaduilla tuotoilla. (Raahen Seutu 16.4.2004).

Lisätietoja Kirjastovirma ja Raahen Vapaaseurakunta
 

Joulukuun 2. päivä
Rantakatu 38
Vanhan kauppatorin (nyk. Myhrbergin puisto) äärellä asuivat purjelaivakaudella Soveliukset ja kadun toisella puolella Brahenkadulla Freitagit. Sekä Soveliuksen Matti-patruuni että Baltzar Freitag olivat Raahen rikkaimpia miehiä.

”Laivanvarustuksessa tarvittiin metritolokulla purjekangasta eli pultaania. Vuonna 1775 herrat Baltzar Freitag, Matts Sovelius ja Johan Frieman perustivat Buldaanitehtaan, jotta Raahen paatit eivät olleet tyystin ulkomaisten manufaktuurien varassa. Baltzar omisti isänsä tavoin laivoja, joilla kuljetti Raahen alueen tuotteita pääkaupunkiin Tukholmaan ja paluulastia takaisinpäin.”  Lue lisää Raahen museon sivulta 

”Matin miehisiä perillisiä oli toinen Johan Sovelius, upporikas vanhapoika, serkkunsa Catharina Freitagin ihailija, niin mahtava patruuni, että vetäisi sinisen verkapakan kadulle ja talonsa pihalle, kun Kustaa IV Aadolf Raahessa käydessään 1802 majoitettiin hänen luoksensa.

Johan eli 1770–1852, ja vanhana pikku ukkona, pitkä harmaa tukka riippuen pienen pyöreän hatun alta aina hartioille asti, keppi kädessä ja pieni rakkikoira perässä hän asteli kaupungilla ja joskus pysähtyi ’istumaan’ keppiinsä nojaten. Iltaisin ukko istuskeli komeassa rantatalossaan, piippalakki yömyssynä päässään ja katseli Freitagin taloa kadun toisella puolella.” Lue lisää Samuli Paulaharjun Wanha Raahe kokoelmasta 

Onneton rakkaustarina
Rakkaustarinan päärooleissa olivat serkukset Johan Sovelius (1770-1852) ja kauppias Balzar Freitagin tytär Catharina (1769-1840), joka asui Brahenkadun ja Rantakadun kulmassa, Rantakatu 38.Jo aivan nuoresta pitäen kerrottiin näiden nuorten viihtyneen hyvin toistensa seurassa. Kaupunkilaiset odottelivat jännittyneinä tulevia suuria häitä. Tiedettiin kyllä, etteivät serkukset saaneet avioitua, mutta kuninkaan luvalla sellainen olisi mahdollista. Tiedettiin, että lupaa avioliitolle oli haettu.

Molemmilla suvuilla oli vaikutusvaltaisia suosittelijoita Tukholmassa ja uskottiin, että lupa saataisiin. Hylkäävä päätös kuitenkin tuli, mutta Johan päätti uusia anomuksensa henkilökohtaisesti. Hän seilasi Tukholmaan, jossa pääsikin esittämään asian itse kuninkaalle, mutta lupaa ei heille vieläkään hellinnyt.Catharina ja Johan vannoivat ikuista uskollisuutta eivätkä ottaneet kuuleviin korviinsakaan muita aviopuolisoehdokkaita. Molemmille olisi kyllä ollut tarjokkaita aivan haitalle asti, sen verran hyvissä varoissa molempien perheet olivat. Catharina ja Johan teettivät itselleen kynttilänjalat, joissa päätettiin polttaa kynttilöitä aina silloin, kun oikein toista kaipasi ja räytyi.

Kun nuori kuningas Kustaa IV Adolf vuonna 1802 saapui Suomen vierailullaan Raaheen, hänet majoitettiin Johan Soveliuksen taloon. Vaikka Johan aivan varmasti kestitsi kuningasta puolisoineen miten parhaiten taisi, ja toimi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ei avioliittolupaa tuolloinkaan herunut. 

Suomen sodan jälkeen levisi Raaheenkin tietoja uudesta Suomen suurruhtinaasta, jonka mainittiin olevan lempeän ja ymmärtäväisen. Uusi avioliittolupa-anomus laadittiin, mutta aikanaan saatu päätös oli taaskin kielteinen. Tarina kertoo, että vielä kauan Johanin ja hänen Catharinansa kuoleman jälkeen nähtiin kynttilänvalojen tuikkivan ikkunoissa. Johanin kerrotaan vielä nykyäänkin kulkevan entisen talonsa huoneissa odottamassa kynttilöiden syttymistä vastapäisen talon ikkunassa.

Lisätietoja Raahen Matkailuoppaiden sivulta Messinkinen kynttilänjalka tarinasta

Joulukuun 3. päivä
Brahenkatu 13, Brahenkadun puoli, Kivi-Sovio, Hansa, Jyty ry
Tontin ensimmäiset rakennukset syntyivät vuonna 1812 ja rakennuttajana toimi kauppias Carl Gustaf Hedman. Hänen rakennuksensa eivät ole säilyneet. Hän oli rakennuttanut asuinrakennuksen tontin länsireunalle. Tämä oli hyvin vaatimaton satulakattoinen ja matala rakennus, joka käsitti leivintuvan, varaston ja aitan. Lisäksi hän oli rakennuttanut tontin eteläreunalle ulkorakennuksen. Varsinaista päärakennusta hän ei ehtinyt rakentaa, sillä hän joutui myymään kiinteistön tekemänsä konkurssin takia vuonna 1817.

Kivi-Sovio
Hedmanilta kiinteistön osti Johan Sovelius III (1770-1852). Häneltä se siirtyi Fredrik Sovelius I:lle (1778-1837). Fredrikin leski Catharina Frieman (1779-1855) rakennutti talon valmiiksi. Nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1849. Rakennuksen mittasuhteisiin vaikuttaa poikkeuksellisen korkea kivijalka, johon jo alun pitäen sisustettiin puoti.

Catharina myi kiinteistön pojalleen Johan Sovelius IV:lle (1812-1853). Hän asui talossa vaimonsa Olivia Wilhelmiinan (o.s. Winsten 1827-1897) kanssa. Olivia oli pietarsaarelaisen kauppiaan tytär. Hänellä ja perheen kolmella pojalla oli 1/10 omistuksia Soveliusten laivoissa.

Raahen kolerakesä
Kuunari Wilkas oli rakennettu 1840-luvulla. Sen päällikkönä toimi merikapteeni Carl Albert Levón. Kun Wilkas juhannuksen 1853 tienoilla lähti matkaan, pääsi rouva Levónkin mukaan. Matka suuntautui Lyypekkiin. Tuohon aikaan laivat viipyivät satamissa viikkotolkulla, niinpä Levóneilla oli aikaa tutustua kaupungin nähtävyyksiin ja kyläillä Bencken ja Brattströmin perheessä. Brattströmeillä oli hyvin läheiset suhteet Raaheen. Vuonna 1880 laivanvarustaja Reinin Adele-tytär (1860-1886) tulisi solmimaan avioliiton Paul Brattströmin kanssa. Heidän tyttärestään Ellenistä tulisi rouva Sovio vuonna 1902.
Lue lisää 
Ellen Sovio - Sovion konsulinna

Viikko vierähti mukavasti Lyypekissä ja tuona aikana Wilkas lossasi ja lastasi. Saksaan vietiin potaskaa. Paluulastina Raaheen tuotiin kahvia, sokeria, siirappia, konjamiinimehua, viinejä, vaatetavaraa ja sefiirilankaa, joka on makean hapokas marenki.

Kun oli päästy avomerelle, perämies toi kapteenille tiedon, että merimies Nyberg oli sairastunut ankariin vatsanpoltteisiin. Kapteeni epäili tautia koleraksi, joka tuolloin raivosi Euroopassa. Suomessa siihen sairastui tuhansia ihmisiä vuonna 1853.

Kun Wilkas saapui Raaheen, merimies vaikutti terveeltä. Kuume oli laskenut ja vatsakivut hellittäneet. Lääkäri tuli tarkastamaan miehistön ennen kuin se pääsi maihin. Hän selitti, että kun oireet ovat ohitse, myös Nyberg voi poistua laivasta. Huonosti siinä kuitenkin kävi. Vaimo sairastui ja kuoli. Koleraan menehtyi kaikkiaan 20 henkilöä, heidän joukossaan 41-vuotias Johan Sovelius IV.

Johanin leski Olivia Wilhelmiina jatkoi taitavasti kauppaliikettä ja laivanvarustusta miehensä kuoleman jälkeen. Hän sai porvarioikeudet vuonna 1853.

Hansa-talo
Raahelaiset tuntevat rakennuksen Hansa-talona. Nimi tulee talossa vuosikymmenet toimineen ravintolan mukaan. 1970-luvun alussa Raahen kaupunki hankki Hansa-talon omistukseensa, ja Raahe-opisto toimi talossa pitkään. 2000-luvun alussa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto piti talossa majaansa. Keväällä 2012 Raahen kansalaistaloyhdistys Jyty ry sai koko talon käyttöönsä.

Olivia kummittelee
Eräänä iltana työväenopiston opettaja tuli töihin ja sytytti valot Hansan alakertaan. Ulko-ovelta johtavat portaat ylös. Pimeästä yläkerrasta kuului naisen puhetta. Puhelinkeskustelu varmaan, ajatteli opettaja ja luuli, että toimiston väki tai rehtori on vielä ilta-aikaan töissä.

Portaissa ääni kuului selvemmin, mutta toimistoissa ei näkynyt valoja. Opettaja avasi toimiston oven ja hämmentyi niin, että ihokarvat nousivat pystyyn. Talo oli autio.

Toimistossa ja kahvihuoneessa hiljaisina aikoina istuessaan ovat talossa työskennelleet henkilöt kuulleet oven kolinan ja portaita nousevat askeleet. Toisen kerroksen huoneista voi kuulla puhetta, jonka sanoista ei saa selvää, vaikka yrittää kuunnella tarkasti. Kun huoneeseen menee, on vastassa vain pimeä tila ja hiljaisuus – ja Pekkatorin liikenneympyrässä kaartavien autojen hurina.

Toistuvien outojen tapahtumien jälkeen kummitusta alettiin kutsua Oliviaksi. 

Ikkunan koristelusta vastaa Raahen Kansalaistalo Jyty ry.

Lisätietoja
Henrik Lilius: Raahen Pekkatori
Eero Sovelius-Sovio: Soveliu-Sovio sukukirja ja Ihmisiä laivojen kaupungista
Felix Onkka: Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä
Raahen kansalaistalo - Hansa-talon historiaa
Naisten ääni - Meeri Larsson

Aki Pulkkanen: Gunilla ja kummat kertomukset

 Joulukuun 4. päivä
Koulukatu 8, Koirakaveri
Tällä paikalla ovat 1930-luvulla toimineet Aallon ja Kallioisen leipomot. Kallioisen jälkeen Aurion talossa toimivat leipureina Niilo ja Hilma Jyränen. He muuttivat Tampereelta Raaheen 1930-luvun alussa. He siirsivät sittemmin liikkeensä Koulukatu 19:ään. Talo muistetaan Raahessa Aurion paperikauppana. 

Rakennuksessa toimivat tällä hetkellä Juha Lohtanderin liike ja Koirakaveri. 

Kallioisen leipomo
Aarne Kallioinen työskenteli Viljo-veljensä kanssa yhteisessä leipomossa Oulussa. Perheeseen syntyi kaksi lasta: Irja (s. 1925) ja Armas (s. 1926). Perhe muutti Raaheen Armaan syntymän jälkeen. Aarne Kallioinen ryhtyi pitämään leipomoa ja pientä pullapuotia Aallon jälkeen Aurion talossa Koulukadulla.

Kallioisten kolmas lapsi, Eila, syntyi vuonna 1931. Elina-äiti sairastui melko pian synnytyksen jälkeen rintatulehdukseen ja menehtyi sen aiheuttamaan verenmyrkytykseen. Aarne jäi yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Hän jatkoi leipomotoimintaa. 

Elettiin vuotta 1933, kun Aarne eräänä aamuna oli tuttuun tapaansa lämmittänyt leipomon uunin, mutta hän oli laittanut pellit kiinni liian aikaisin. Hän sai häkämyrkytyksen. Hänet löydettiin leipomosta tajuttomana ja vietiin sairaalaan. Aarne nukkuu nyt ikiunta Viialan hautausmaassa. 

Lapset sijoitettiin sukulaisten perheisiin: Irja Jyväskylään ja Armas Viialaan. Eila sai kodin Raahesta Anna Halosen luota. 

Eila sai kodin Raahesta
Anna ja Hilda Halonen pitivät Raahessa Asemakadulla matkustajakoti-kahvila Koittoa (Asemakatu 4, puh. 274, 6 huonetta/14 petipaikkaa). He asuivat Saloisissa. 

Kallioisen leipomo sijaitsi Koulukadulla ja Pelastusarmeijan talo oli kadun toisella puolella, Koulukatu 13. Naimattomina pysyneet sisarukset Hilda ja Anna (1884-1969) Halonen toimivat aktiivisesti vapaaehtoistyössä Pelastusarmeijassa. Jälkipolvilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten Eilasta tuli Anna Halosen kasvattityttö. Luultavasti hän otti Eilan (myöh. Huhtala) huostaansa joulun tienoilla vuonna 1933. 

Eila kirjoitti Raahen Joulu -lehdessä vuonna 1997 muun muassa näin: ”Kasvatusäitini Anna Halosen matkustajakoti sijaitsi Asemakadulla nykyisen Keskuskoulun vieressä. Talo oli erittäin kaunis Terijoelta kaksikymmentäluvulla tuotu entinen herrasväen huvila. Sen ikkunoita koristivat pienet, eriväriset lasiruudut. Jos katseli ulos keltaisen lasin lävitse, näytti päivä aurinkoiselta pilviselläkin säällä.” 

Raahen oppikoulun oppilasmatrikkelin mukaan Eila Huhtala kirjautui I luokalle vuonna 1944 ja pääsi keskikoulusta vuonna 1951. Keskikoulusta päästyään Eila oli parikymppinen nuori nainen ja valmis astumaan työelämään. Hän sai työpaikan Raahen Posti- ja Lennätinlaitokselta.

Aurion paperikauppa
Aurion paperikaupassa myytiin 1900-luvun puolivälissä monenlaisia toimistotarvikkeita ja erikoispapereita. Joulun alla sieltä sai ostaa joulukortteja, kuusen koristeita ja joulupaperia, johon lahjat käärittiin. Myynnissä oli esimerkiksi paperia, jossa valkoisella pohjalla vilesti sininuttuisia joulutonttuja punaisine tonttulakkeineen. Aattoiltana, kun lapset avasivat pakettinsa, äiti otti käärepaperit huolellisesti talteen. Lapset joskus ihmettelivät, mitä äiti käärepapereilla tekee. Se onkin yksi joulun suurista salaisuuksista.

Aurion kauppa oli Raahen paras lelukauppa. Näyteikkuna houkutteli tyttöjä äärelleen, sillä siellä komeilivat maailman ihanimmat nukenvaunut ja nuket. Luonnollisesti myös poikien leluja oli tarjolla.

Lisätietoja 
Naisten ääni - Eila Huhutala, leipurin tyttären kohtalo
Koirakaveri

Joulukuun 5. päivä
Brahenkatu 2, Heikun talo, Rantakadun puoli

Fredrik Sovelius vanhemman (1778-1837) talo tuhoutui tulipalossa vuonna 1810 ja hänen tonttinsa jäi uuden Isontorin (nyk. Pekkatori) alle. Sen tilalle hän sai entisen raatihuoneen tontin. Brahenkatu 2:ssa sijaitseva talo valmistui vuonna 1812. Fredrik Soveliuksen jälkeen talon omistivat Matts August Sovelius (1806-1870) ja Henrik (III) Sovelius (1817-1904).

Fredrik Wilhelm Sovelius (1880-1906) sai talon perintönä ja hänen kuolemansa jälkeen omistajana oli Jarl Sovio (1892-1940) vuoteen 1923, jolloin hän möi talon Antti Pietilälle. Pietilän omistamassa talossa oli sekä liiketoimintaa että vuokrahuoneistoja.

Raahen kaupunki osti talon Pietilän perikunnalta vuonna 1980. Omistajiensa mukaan puhutaan sekä Sovion että Pietilän talosta. Taloa on päätetty kutsua Heikun taloksi Henrik (Heikki) III (1817-1904) Sovion mukaan.

Tarkan markan mies Henrik Sovio

Henrik ei koskaan mennyt naimisiin. Hän oli nuorena rakastunut oululaiseen Liina Keckmaniin, mutta sai häneltä rukkaset. Liina solmi avioliiton Stenman-nimisen miehen kanssa. Kun perheellä oli rahavaikeuksia, auttoi hyväntahtoinen hylätty kosija heitä.

Ihmiset moittivat Henrikiä itaraksi, kun hän ei antanut anteeksi penniäkään ja kerjäläisellekin antoi vain jonkun pennin ja porttivahdille kolme penniä. Joskus vahti sai häneltä karamellin. Friimerkkejä pyyteleville poikasille hän luovutti ainoastaan yhden kerrallaan.

Hänellä oli ruoko-ongenvapoja aitassa. Kun pojat kerjäsivät niitä häneltä, hän antoi vavan, mutta oli otettava se mikä ensiksi käteen sattui. Kun merimiesten vaimot tulivat hakemaan aviomiestensä palkkoja, hän moitti heitä tuhlauksesta, kun he ostivat kahvia.

Heikku Sovio teki lahjoituksia

Helmikuun 12 päivänä vuonna 1897 tapahtui Raahen rautatiehankkeessa käänteentekevä tapaus. Valtuuston kokouksessa mukana ollut, lähes 80-vuotias suurporvari ja laivanvarustaja Henrik Sovelius jätti puheenjohtajalle kirjelmän, jossa hän sitoutuu maksamaan kaupungille 200.000 markkaa ratahanketta varten.

Patruunit kävivät usein Tukholmassa, niin myös Henrik. Eräällä matkallaan hän voitti arpajaisissa Herman Gustav af Sillénin (1857-1908) maalaaman Stridssjutning-nimisen öljymaalauksen. Kuningas Oscar II tarjoutui ostamaan taulun. Tuolloin Henrik lausui kuolemattomat sanat: ”Minä en tarvitse rahaa, mutta Raahe tarvitsee taulun.” Taulu koristaa nyt Raatihuoneen juhlasalia.

Kun Raahen museota perustettiin, Henrik lahjoitti siihen 2.000 markkaa. Vanhainkodille hän lahjoitti 50.000 markkaa ja lastenkodille 10.000 markkaa.

Hän perusti Soveliuksen sukusäätiön. Lahjoitus käsitti Rantakatu 26 -kiinteistöt ja 50.000 markkaa. Rakennus on vuokrattu Raahen museolle. 

Heikun haamu vaeltelee talossa

Brahenkatu 2:n sisäpihan nurkassa seisoo ikivanha karsseri, vankityrmä, jonne entisinä aikoina pahatekijät teljettiin tekosiaan miettimään. Voisi kuvitella, että vankityrmän asukkaiden henget haahuilisivat pihapiirissä. Mutta ei.

Harmaa ukko kulkee Brahenkatu 2:n toisessa kerroksessa. Sanotaan, että hänet voi nähdä iltaisin ikkunassa. Kesäpukuun pukeutuneen miehen kalpeat kasvot häilyvät, ja silmät tarkkailevat pihalla kulkevia ihmisiä. Heikun haamu vaeltelee rakennuksen yläkerrassa ja portaikossa.

Raahen kulttuuritoimen väki teki 1990-luvulla outoja havaintoja työskennellessään talossa iltaisin. Äkisti täyspuinen toimisto-ovi paukahti kiinni, niin että töissään ollut nainen hätääntyi. Ketään ei näkynyt. Pimeästä, tyhjästä yläkerroksesta on kuultu laahaavia ääniä. Mitä vanhana erakoituneen Henrikin haamu kaipaa? 

Kalenteri-ikkuna koristelusta vastaa Raahen kaupunki.

Lisätietoja
Eero Sovelius-Sovio: Ihmisiä laivojen kaupungista (kysy teosta kirjastosta)
Sovio-Sovelius Yhdistyksen kotisivu
Raahen Matkailuoppaat ry - Heikun talo
Aki Pulkkanen: Gunilla ja kummat kertomukset (Rappeluurian verkkokauppa)
 

 Joulukuun 6. päivä
Kauppakatu 31, Wanha apteekki

Entisaikaan apteekit olivat jopa suoranaisia sekatavarakauppoja, sillä valikoimiin eivät kuuluneet ainoastaan erilaiset ulkoisesti tai sisällisesti käytettävät pulverit, salvat ja pillerit, vaan valikoimaa täydensivät muun muassa suksivoiteet, mausteet, kenkälankit, tupakkatuotteet, kangasvärit sekä limonadit ja kivennäisvedet. Aikana ennen bensa-asemia kuului tuotevalikoimaan jopa polttoaine, jota apteekeista hankkivat ensimmäisten polttomoottorilla toimivien autojen omistajat saadakseen kulkupelinsä liikkeelle.

Toisin kuin nykyään, apteekkien lääkkeet eivät tulleet valmiiksi pakattuina lääketehtaista, vaan ne valmistettiin paikan päällä kulloisenkin asiakkaan tarpeen mukaan. Apteekin offisiinissa asiakas ojensi lääkemääräyksen tiskin takana odottavalle farmaseutille tai apteekkioppilaalle eli tapille, joka sitten toimitti reseptin peremmälle työtiloihin. Osa lääkkeenvalmistukseen tarvittavista rohdoksista tuli tukkuliikkeistä ja luonnonantimet, kuten mustikat ja valeriana, paikallisilta kerääjiltä, mutta apteekkareilla oli myös omia ryytimaita, joista lääkeaineksia kerättiin.

1900-luvun alkupuolella lääkkeen valmistusajaksi ilmoitettiin noin tunti, sillä raaka-aineiden hakemiseen, tarkkuutta vaativaan valmistukseen, pakkaamiseen ja hinnoitteluun kului aikaa etenkin jos työvuorossa oli vain yksi työntekijä. Odotusta varten asiakkaalle annettiin vastamerkki, ikään kuin vuoronumero, jota vastaan saattoi lääkkeensä myöhemmin noutaa. Jos tarve lääkkeille iski öiseen aikaan, niin eipä hätää. Apteekissa oli aina joku tisurissa valmiina palvelemaan asiakkaita ovikellon soidessa. Tisuri sijaitsi nykyiseen apteekkimuseoon laitetussa rohdoskammarissa ja sinne oli päivystäjälle peti sijattuna nukkumista varten.

Talvisaikaan apteekista lienee haettu apua nykyäänkin tuttuihin pakkassäässä ulkoilun aiheuttamiin ikäviin pikkuvaivoihin kuten vaikkapa hiihtomonoista aiheutuneisiin hiertymiin tai kipakan viiman palelluttamiin nenänpäihin ja poskiin. Entisajan apteekista avuksi kylmänkyhmyihin haettiin Ichtyolia tai kaliumjodidisalvaa, hankaamahaavoihin kalmejsalvaa joka auttoi myös jänteenvenähdyksiin, joita niitäkin talviurheillessa saattoi tulla. Nirhaumiin ja haavoihin oli avuksi tarjolla muun muassa lyijyvettä ja karboliöljyä. Ja mihinpä vaivaan ei olisi vanha kunnon kamferi tepsinyt!

Kausiflunssat ja muut talviajan epidemiat ovat ennenkin olleet tuttuja juttuja. Entivanhaan äänen käheyteen saattoi apteekista hakea avuksi Emsinpastilleja tai eetteritärpättiä, nuhaan Mentolinia, yskään Ruotsin kuninkaan rintatippoja tai Sjömanin rintapulveria. 1900-luvun alkupuolelta on peräisin myös edelleen myynnissä oleva takuuvarma yskäntaltuttaja, Patentti Yskänlääke. Mainitut yskänlääkkeet olivat vain aikuisille, lapset saivat yskän hoitoon Altteesiirappia, anistippoja ja salmiakkimikstuuraa. Kuumetta hoidettiin Kiinatipoilla ja kameliteellä, vilustumista vastaan nautittiin preservaavia tippoja eli pistostippoja. No, nauttiminen saattaa olla väärä sana, sillä yleensä erilaiset tipat ja tropit olivat perin karmaisevan makuisia. Lieköhän ajatuksena ollut ”mitä pahemman makuista, sitä tehokkaampaa.”?

Ikkuna 6:n teksti: Raahen museo

Lisätietoja
Raahen Museo - Wanha Apteekki
Raahen Museo - Apteekkihistoriaa

 Joulukuun 7. päivä
Pitkänkarinkatu 9, Kirkkokadun puolella sijaitseva rivitalo

Pitkänkarinkadun ja Kirkkokadun kulmassa nykyisten rakennusten paikalla sijaitsi 1980-luvulle saakka Paavo Viitamäen kiinteistö, 2117 neliön kokoinen kulmatontti. Viitamäen talossa oli 2 asuttua huonetta ja peräkamari, joka oli kylmillään. Pihapiirissä seisoi rivi rakennuksia: navetta, talli, 2 varastorakennusta, ulkohuussi ja kellari. Saunaa ei ollut.

Katinhännän talot lämmitettiin puilla kakluunissa ja hellassa, ei ollut kaukolämmitystä eikä
sähkölämmitystä. Viitamäellä puiden saanti oli helppoa, kun Paavo oli Santaholmalla
töissä ja sai sieltä tuoreita kilipukoita. Kun Mikkolan Matti toi kilipukkakuution ja kun se varastoitiin liiteriin, alimmaisista puista tippui vesi. Joillakin naapureilla oli varaa ostaa halkoja. Niitä möivät Osuuskauppa ja yksityiset metsänomistajat.

Kirkkokadun puolella Viitamäen pihamaasta lohkaisi ison osan perunamaa, lisäksi pihan ryytimaa tuotti mansikoita ja 8 viinimarjapensaasta saatiin talveksi vitamiinipitoista mehua.

Naapurissa saunottiin

Viitamäet kävivät toisinaan saunomassa Niemen saunassa Reiponkadulla, mutta hyvin usein perhe saunoi naapurissa asuneen suutari Jussi Raution saunassa. Sauna oli pieni maalattiainen rakennus, jossa talvella jalat paleltuivat ja pää paloi. Viitamäki lapioi talvisin uran tontiltaan Raution saunalle, ettei tarvinnut kiertää kadun kautta. Virallinen kulkutie meni ja menee nytkin Kirkkokadulta Madetojan pihan reunaa. Madetojan talo seisoo entisellä paikallaan Kirkkokadulla.

Santaholma ja pesutupa työllistivät

Paavo Viitamäki (1902-1975) työskenteli Santaholman sahalla 22 vuotta. Sahan toiminnan loputtua työtä löytyi Raahen kaupungin palveluksesta ruoppaajista, jotka ruoppasivat Lapaluodon satamaa. Helmi-rouva (1909-1987) ahersi pesutuvan hoitajana kaupungin omistamassa pesutuvassa, joka sijaitsi Jaakopin kaivon lähellä Reiponkadulla. Hänen tehtävänään oli hoitaa pyykkäreiden vuorovaraukset ja tilittää maksut kaupungin kassaan. Usein Helmi myös pesi pyykkiä kaupunkilaisille maksua vastaan.

Katinhännän pojat

Katinhännän pojan näkövinkkelistä Velkaperä ja Miljoonaperä olivat kaukana, kuin eri kaupunkeja. Kun Velkaperän ja Miljoonaperän pojat pyrkivät Katinhäntään, niin sotahan siitä tuli. Katinhännän laidalla oli Tuomikosken tyhjä lato. Sinne Männistön joukot linnoittautuivat. Miljoonaperän ja Velkaperän pojat yrittivät vallata ladon.

Aseina käytettiin itse katajasta valmistettuja jousipyssyjä. Nuolenkärjet tehtiin tarkoituksella pallopäisiksi, ettei niillä voinut vahingoittaa ”vihollista”. Ilmakivääreitäkin pojat värkkäsivät, mutta niitä ei käytetty sota-aseina. Ritsoja sen sijaan käytettiin sotaleikissä. Kerran Männistön Pekan otsaan osui kivi ja häneltä meni taju. Sotatantereelle laskeutui välittömästi rauha, kaikki riensivät katsomaan miten pojalle kävi. Sota jatkui, kun Pekka oli päässyt takaisin tolpillleen.

Talvisin Katinhännän pojat pelasivat jääkiekkoa Pitkänkarinkadulla. Katupeliä pelattiin ilman luistimia. Haverisen Manne oli kaupungilla töissä ja aurasi Pitkänkarinkadun puhtaaksi niin leveästi, että siinä oli hyvä pelata. Raahessa oli vähän autoja, eikä niistä ollut mitään haittaa poikien katupeleille. Kun ikää karttui, tulivat poikien talvisiin harrastuksiin mukaan myös jääkiekkopelit Pikkulahdella. Oli hankittava hokkarit, piti opetella luistelemaan. Pojat itse vastasivat pelipaikan kunnossapidosta.

Uudet talot vuonna 1986

Nykyään tontilla sijaitsee 2 vuonna 1986 valmistunutta rakennusta: luhtitalo Pitkänkarinkadun varrella ja kolmen perheen rivitalo Kirkkokadun puolella. Joulukalenterin ikkuna avautuu Kirkkokadun puolella sijaitsevan rivitalon ikkunassa.

Lisätietoja
Kirsti Vähäkangas: Juorupeili ja Tolokun väkiä, raahelaisia 

 Joulukuun 8. päivä
Kirkkokatu 19, Pekkatorin puoli, Langin Kauppahuone

Langin talo Pekkatorin luoteiskulman länsikyljellä on kauppias ja raatimies Johan Langin (1745-1823) rakennuttama. Purjelaivakaudella hän oli kaupungin vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Hän oli myös Raahen rikkaimpia miehiä ja hänen laivanvarustamonsa oli kaupungin suurimpia.

Lang aloitti rakennustoimintansa vuonna 1811 pystyttämällä aluksi pihalle sivurakennuksen (Kirkkokatu 19). Seuraavana vuonna valmistui päärakennus (Brahenkatu 10).

Kun väenpirtissä kummitteli

Kauppakartanon yhteydessä oli väenpirtti, jossa rengit asuivat. Ylämaan miehet yöpyivät siellä, kun he tulivat tekemään kauppoja Langin kanssa. Rengit eivät tykänneet eräästä huonotapaisesta sydänmaan ukosta, mutta aina kun hän teki kauppoja isännän kanssa, niin hänet majoitettiin väenpirttiin.

Rengit olivat kerran huomanneet, että ukko pelkää kummituksia. Niinpä he virittivät tuvan kattoon, aivan vierassängyn kohdalle säkkinipun, josta meni koukkujen kautta kaksinkertainen karhulanka yhden rengin ulottuville. He tekivät lankaan solmuja merkiksi, niin että sitä saattoi laskea sopivalle korkeudella vaikka pilkkopimeässä.

Iltapuhteella rengit kertoivat ukolle Langin kauppahuoneen kummituksista, verinaamaisista tonttu-ukoista ja merimiesten haamuista, jotka haahuilevat myös väenpirtissä. Kun öljylamppu puhallettiin sammuksiin, väki kävi nukkumaan jännittyneessä mielentilassa.

- Nyt se taas liikkuu, kuiskasi renki toiselle. – Mikä liikkuu? sydänmaan ukko kyseli pelokkaana. Silloin rengit löysäsivät säkkinuppua sen verran, että se hipaisi ukon kasvoja. Ukko säikähti ja karjaisi niin että väentuvan seinät tärisivät.

Rengit sytyttivät lampun. – Mestauskallion haamu se varmaan on. Se ruukaa käyvä täälä päätään ehtimäsä, renki selosti ukolle, joka oli kalmankapea pelosta. 

Rengit puhalsivat lampun sammuksiin. Väentuvassa yritettiin nukkua, mutta ukko ei saanut unta, vaan sytytti lampun, keräsi kamppeensa ja lähti yönselkään toista kortteeria etsimään.

Kauppahuone apelta vävylle

Langin kauppahuone periytyi kahdesti apelta vävylle. Ensin kauppias ja laivanvarustaja Johan Langilta Zacharias Franzénille ja kauppaneuvos Zacharias Franzénin kuoleman jälkeen monista vävyistä liikkeen johtoon tuli Fredrik Sovelius nuorempi. 

Johan Langin tyttären Johanna Gustavan ja Charlottan avioituessa Oululaisen kauppiassuvun poikien Zacharias ja Johan Franzenin kanssa liitettiin yhteen tuon ajan Pohjois-Suomen kaksi merkittävintä kauppiassukua. Kauppahuoneessa on vaikuttanut kaikki Raahen mahtisuvut - Lang, Franzen ja Sovelius.

Kauppaneuvos Zacharias Franzénin kuoleman jälkeen monista vävyistä liikkeen johtoon tuli Fredrik Sovelius nuorempi. Johan Lang Oy:n liiketoiminta päättyi konkurssiin vuonna 1934.

Langin Kauppahuone

Kirkkokadun varrella sijaitsevassa sivurakennuksessa avattiin Langin Kauppahuoneen kahvila kesällä 2017. Talossa on tarjolla myös majoituspalveluja. Myös Brahenkatu 10:ssä on nykyisen Langin Kauppahuoneen toimintaa.

Lisätietoja
Aki Pulkkanen: Gunilla ja kummat kertomukset
Langin Kauppahuone - Kauppahuoneen historiaa