On keskiyö. Kirkonkello löi kaksitoista kertaa. Tonttu Tomera hiipii varpahillaan Oppitukan pihalle katseilta piiloon ja ottaa esille eväsrasian. Tässä on hyvä pitää pieni paussi.
On keskiyö. Kirkonkello löi kaksitoista kertaa. Tonttu Tomera hiiviskelee Pekkatorilla. Hän on pysähtynyt ihailemaan upeaa joulukuusta ja kääntää katseensa kaupungin perustajan puoleen.
- Kyllä siinä passaa Pietari Brahen seisoskella, hän huomaa ajattelevansa.
Pekkatori eli Isotori, niin kuin sen alkuperäinen nimi kuuluu, oli purjelaivakaudella kaupungin keskipiste. Tässä laivapatruunit pitivät kokouksia ja päättivät laivojen rakentamisesta. Tonttu Tomera muistaa hyvin uransa alkuajat, kun hän sai tontun paikan Katinhännässä tonttu Vähätomeran työparina. Nyt hän kiertelee itsekseen sähköisen muistikirjan kanssa. Oli se niin epistä, kun Vähätomera siirrettiin varhaiseläkkeelle vain 700-vuotiaana. Sanoivat sitä rationalisoinniksi.
Tonttu Tomera hiipii varpahillaan Oppitukan pihalle katseilta piiloon ja ottaa esille eväsrasian. Tässä on hyvä pitää pieni paussi. Voileivistä hänelle tulla tupasahtaa mieleen Maria Liisa Eerikkilä (1880-1952), Katinhännän leipuri. Liisa leipoi tilauksia, joita varten asiakkaat toivat itse ainekset. Hänellä oli vakituinen asiakaskunta.
- Kun hän asui tässä Seutun kaupan pihapiirin pirtissä, hän kiehautti ja tarjoili siellä kahveeta maakunnan väelle, joka oli kaupungissa asiointireissullaan. Varsinaisesta kahvilatoiminnasta ei voisi nykyään puhua, sillä tomera emäntä kattoi kahvit pirtin pöydälle, Tomera nauttii eväitä ja nyökyttelee tyytyväisenä.
Tomeralla muistuu mieleen eräs tapahtuma 1930-luvulta, jolloin elettiin niukkoja aikoja, ja ihmisillä oli tapana ostaa ruokaa vastakirjalle. Näin toimivat myös Liisa ja Seutun kaupan hevosmiehen perhe. Seutun kaupan johtaja Haukka ilmoitti kummallekin perheelle, että ruokavelkaa on kertynyt liikaa ja vaati heitä lyhentämään laskuaan. Perheet epäilivät, että vastakirjalle oli kirjattu myös ylimääräistä velkaa. Tosin tätä ei voitu todistaa.
- Siihen saa vetää pitkän viirun minun velan päälle, Tomera nauraa itsekseen topakan Liisan vastaukselle.
- Kyllähän minä sen hevosmiehenkin muistan, Tomera hykertelee muistaessaan miten hän joskus salaa antoi Anttilan hevoselle sokeripaloja.
Torpparinpoika Heikki Wirsu ja vaimonsa Olga Wirsu tunnettiin Anttiloina Olgan kotitilan mukaan. Perhe muutti Raaheen vuonna 1927. Anttila ryhtyi hevosajuriksi. Sen ammatin hän taisi. Koska autoja ei ollut, ajoja piisasi kaikille Raahen 40 hevosajurille.
Anttila toimi Seutun kaupan hevosajurina. Hän toi tavaroita rautatieasemalta Pekkatorin nurkalla sijainneeseen päämyymälään, kuljetti tavaraa sieltä sivumyymälöihin sekä ostoksia kaupan asiakkaille.
Hevoskuljetuksia tilasivat myös yksityiset henkilöt. Korppilan olutpanimosta vietiin kaljaa ja limunaatia Toivo-kahvilaan ja seminaarille. Hevosajuri kuljetti muuttokuormat, losot ja kilipukat Santaholman sahalta polttopuiksi, vettä Jaakopin lähteestä, sontakuormia tunkioilta pelloille, heinäkuormia pelloilta navetoihin. Myös ihmisiä kyydittiin.
Sodan aikana Anttilalla oli kyytiasema, jossa piti koko ajan olla valmiina hevonen valjaineen ja ajopeleineen. Kyytimatkat ulottuivat Vihantiin, Siikajoelle ja Piehinkiin saakka. Kyytiaseman takia he saivat puhelimen.
- Tuon ajan naiset eivät juuri käyneet töissä kodin ulkopuolella, mutta kyllä he oman osansa tekivät perheen elatuksessa. Anttilan Olga oli touhukas nainen ja ansaitsi lisätienestiä myymällä tinkimaitoa naapureille, Tomera muistelee. Ja sitten hän muistaa semiskat.
Vaikka asunnot olivat pieniä, kotiin majoitettiin vierasta väkeä. Tuiki tarpeellista talousrahaa Anttilatkin saivat semiskoista, joita asui hyyryläisinä salissa. Markkinoitten aikaan majoitettiin markkinamiehiä. Eikä siinä vielä kaikki: Olga oli saanut vaatturin opin ja ompeli vaatteet koko perheelle.
- Tuhattaitureita olivat tuon ajan naiset, Tomera toteaa itsekseen. Tomeran on silti myönnettävä, etteivät nykynaisetkaan ole ollenkaan toistaitoisia. Tässä talossa Brahen Hius- ja kauneushoitola palvelee kausittain asiakkaita opiskelijoiden opintojen mukaisesti.
- Kyllä tänne uskaltaa tulla, jos kuontalo kaipaa kohennusta tai parta muotoilua, hän miettii puoliääneen.
Oppitukan pihapiirissä vallitsee täydellinen hiljaisuus. Sähköinen muistikirjakin on ollut ihan mykkä koko illan. Mikähän sitä vaivaa? Onko sähkö loppunut vai onko joku ängri böörd istunut langalle tekemään katalia kolttosia? Tomera ottaa muistikirjan käteensä. Ruutu on ihan musta.
- Eipä ihme, tässähän on off-toiminto päällä, Tomera hoksaa ja painaa on-nappulaa. Ruutu rävähtää täyteen viestejä.
Joulukalenteri-ikkuna koristelivat Oppitukan oppijat.
Lisätietoja
Kirsti Vähäkangas: Tykövetua ja kiinnipitua – Meijjän kaupunki tarinoi
Naisten Ääni - Maria Liisa Eerikkilä
Pekkatorin Hius- ja kauneushoitola