Rantakatu 33, Pakkahuoneen museo, ikkuna Rantakadun puolella
Eläkkeellä oleva laivatimperi Jaako kuorsaa talossaan Katinhännässä ja näkee unta. Hän on jälleen merellä ja on juuri pyydystänyt haikalan, joka haukkasi kiinni kettinkikoukkuun laitettuun läskinpalaseen.
On joulukuinen aamuhämärä. Yö ja päivä ovat melkein yhtä valottomia. Eläkkeellä oleva laivatimperi Jaako kuorsaa sikeästi talossaan Katinhännässä ja näkee unta. Hän on jälleen merellä ja on juuri pyydystänyt haikalan, joka haukkasi kiinni kettinkikoukkuun laitettuun läskinpalaseen. Saalis on nostettu ylös täkille. Tämä ei olekaan mikään rapatuikki, vaan iso emäkala, jonka sisällä kahdessa nahkapussissa on seitsemän poikaa. Ne alkavat uida vesitynnyrissä.
Jaako säpsähtää hereille, kun Köpi-kissa hyppää sängylle. On aika herätä.
- No mutta Köpihän se siinä, minä olin justiinsa saalistanu hain. Olin aikeisa iskiä siltä hännän poikki leviällä piilukirveellä, Jaako selostaa Köpille. Köpi kuuntelee ja ymmärtää.
Merimiehet tekivät hain selkänikamista kävelykeppejä. Jaako on ylpeä omastaan. Siihen on malleva nojailla, kun käy käpöttelemässä Katinhännän kaduilla. Askel on jo lyhyt, mutta Jaako tulee toimeen omillaan – ainakin melkein.
Ihan vasiten Jaako köppäsee Ranssan talon ohi. Hän tietää, että Ranssa istuu kiikkustuolissa ikkunan äärellä ja seuraa ohi kulkijoita. Komean kävelykepin näkeminen kismittää Ranssaa, joka oli vain puoshakaseelari.
- Ei se oo käyny ees sylykemäsä suolaseen vetteen eikä tiijä tuon taivaallista maailmanmeren möyrivästä myrskystä, Jaako tuhahtaa halveksuvasti.
- Onhan tämä välillä yksinäistä, kun lapset ovat lähteneet mieron teille ja Tyyne-vaimo siirty kaks vuotta sitten ajasta ikkuisuuteen. Mutta nyt me laitetaan raasuun valakia ja keitetään kahavit, Jaako selostaa Köpille.
Sitten Jaako muistaa, miten he merillä pyydystivät myös syltpatoja. Ne tapettiin, liha syötiin ja verestä tehtiin rössyä. Ja hyvää ruokaa se oli. Kun Välimerellä oli niin tyyni, ettei mistään tuullut, syltpadat makasivat veden päällä. Satamassa niistä maksettiin kolme puntaa kappaleelta. Sillä rahalla olisi saanut Katinhännässä lehmän. Yksi syltpata roikkuu porstuan katossa muistona merimiesvuosista.
Vaari istuu kiikkustuoliin ja sytyttää piipun. Silmät painuvat kiinni ja hän seisoskelee jälleen laivan kannella. Hän tarkkailee valaskaloja, jotka puhaltavat vettä ylös. Ne ryökäleet ovat laivan pituisia. Joku noista nielaisi Joonaksen mahaansa.
Hän säpsähtää hereille, kun porstuasta kuuluu kolinaa. Naapurin Sofia tulee tuomaan päälärillisen vasta lypsettyä maitoa ja tiun kananmunia. Hänellä ja Jaakolla on sopimus. Sofia hoitaa Jaakon huushollia. Eihän se Jaakolta onnistuisikaan. Hän kun oli 10-vuotiaasta asti ollut merillä, ja Tyyne oli aina pitänyt hyvän huolen lapsista ja kodista.
- Nyt paistetaan räiskäleitä, Sofia touhuaa. Köpi kiehnaa jaloissa, sillä se tietää kohta saavansa lämmintä kermaista maitoa. Kirkonkello lyö yhdeksän kertaa.
- Lissapon oli kaunis kaupunki ja siellä oli paljon kirkonkelloja. Kyllä se oli niin kaunista kun ne soivat sunnuntaisin ihan nuotilleen ja yhtä aikaa, Jaako muistelee ja sanoo, ettei ole missään muualla kuullut niin kaunista soittoa kirkonkelloilla.
Sofia oli jäänyt leskeksi, kun sluuppi Svan oli palaamassa Tukholmasta Raaheen suolalastissa ja upposi miehistöineen Pohjanlahdella ankarassa myrskyssä. Viisi vuosikymmentä Sofia on uurastanut seelinompelijana elättäen itsensä ja poikansa. Nyt on seelihanska ripustettu naulaan.
Jaakon tupa on viihtyisä. Tyynen kutomat matot peittävät lattian. Englannista tuodut posliinikoirat nököttävät piirongin päällä. Sofia kattaa pöytään posliiniastiat, jotka Jaako toi aikoinaan Englannista.
- Mikäpä hätä meillä on täsä ootella Kristikunnan suurta juhulaa, Sofia touhuaa. Hän käy hakemassa kellarista vaaramahilloa. Tyynen istuttamat marjapensaat tuottivat runsaan sadon syksyllä. Yksistä tuumin he Jaakon kanssa sadon korjasivat. Ryytimaa oli Katinhännän kauneimpia Tyynen eläessä. Nyt Jaako viljelee vain perunaa.
- Oonko minä kertonu niistä lentokalosta, jokka lentelee tuuli-ilimalla? Yöllä ne lentää laivaan niin että kopsahus vain kuuluu. Ne on tavallisen sillin kokosia. Hyvä liha niisä oli, Jaako muistelee jälleen kerran merimiehen elämää.
- Oonhan minä nämä tarinat kuullu monta kertaa, vaan saat tuota kertua ne uuvestaanki. Mukava niitä on kuunnella. Nyt on räiskäleet paistettu ja kahavit keitetty, Sofia toimittaa. Köpi on saanut vadillisen lämmintä maitoa ja kehrää tyytyväisenä.
Vaatimaton päivänkajo valaisee leskien kahvihetken. Lumihiutaleita sataa hiljalleen. Joulu on jo ovella.
Tekstissä on käytetty lähteenä ja osittain lainattu Eero Sovelius-Sovion kirjaa Ihmisiä laivojen kaupungista.
Lisätietoja