Koulukatu 13, Raahen Teatteri
Pelastusarmeijan talo oli komea ja on vieläkin. Sotavuosina sen pihalla kasvoi hyviä karviaismajoja. Eikä niitten majureilla ollut aseita, vaan luudilla hosuivat marjavarkaita.
Korkealla aidalla suojattu salaperäinen piha kiinnosti raahelaisia jo, kun katu oli nimeltään Menzerinkatu. Kiinteistön omisti kauppias John Frieman ja sittemmin perilliset. Puutarha sai villiintyä. Friemanit itse asuivat Menzerinkadun (nyk. Koulukatu) ja Kirkkokadun kulmassa talossa, jonka me muistamme Alto Maren paikkana.
Pelastusarmeijan rakennuttama jugendtyylin talo valmistui vuonna 1913. Suuressa salissa kaikuivat laulu ja kokouspuheet vuosikymmenten ajan.
Kamina, joka paukkui
”Pelastusarmeijan talo oli komea ja on vieläkin. Sotavuosina (1939–1944) sen pihalla kasvoi pahuksen hyviä karviaismajoja. Eikä niitten majureilla ollut edes aseita, luudilla hosuivat, mikäli pensaista löysivät poikaviikareita. Humaania väkeä.
Siellä käytiin kouluakin sotavuosina. Keskuskoulu toimi sotasairaalana ja oppilaat siirrettiin kirjoineen pelastusarmeijan avariin suojiin. Oppilaille se oli jännittävää aikaa. Lehtori istui rukoustenpitäjän paikalla lavalla, ja poikien teki mieli lyödä rumpua, joka oli hänen takanaan.
Ja kyllä sitä joskus lyötiinkin.
Muutakin pientä koiruutta pojat keksivät. Korpelan Heimo oli se varsinainen ideapankki. Hänen nokkeluuttansa osoittaa sekin, että kun hänet erään jermuilun jälkeen määrättiin poistumaan luokasta suorinta tietä, hän avasi vieressään olevan ison ikkunan ja hyppäsi siitä pihalle syömään karviaisia.
Heimon esimerkistä muutkin ottivat oppia. Kun koko takapenkki komennettiin heti ulos, oppilaat ottivat istuimena toimineen penkin ja kantoivat sen ulos. Viaton ilme kasvoillaan he palasivat takaisin tiedustelemaan, missä nyt istutaan.
Talvi teki sympaattisen salin vietävän kylmäksi. Lämmityksestä huolehtivat pelkät kaminat, toinen esiintymislavalla rummun vieressä ja toinen nurkassa pulpettipenkkien takana. Sen uloskannettavan. Vanha Högforsin rautapytty hohkasi klapeja syöden punaisena, sillä muuten oppilaat olisivat palelluttaneet järkipahasensa. Kauempana istuvilla oli silti kylmä. Takapenkkiläisten pyllyt olivat vaarassa palaa.
Tapahtui eräänä päivänä, kun oli suomen tunti. Joku luki Maamme-kirjaa tavalliseen tapaan. Mutta Eerolla oli aivan omat leikkinsä. Hänellä oli puolisen tusinaa parabellumin panoksia kourassaan. Hän pompotteli niitä mietteliäänä. Yks kaks hän avasi kaminan luukun ja heitti patruunat räiskyvien puiden joukkoon. Rauhallisena kuin luennan kohteena olevan kirjan sankarit, hän pisti luukun kiinni ja syventyi päivän tekstiin.
Kotomaan kokokuva oli parhaillaan epämääräisesti selkeytymässä osalle luokkaa ja epätoivoisen tasainen lukuharjoitus päättymässä, kun tuli paukku. Kamina lensi nurkkaan. Tulta, tulikiveä ja tuhkaa satoi kuin Sodomassa ja Gomorassa. Herkimmät tytöt tuhersivat itkua. Alttarilla istuva lehtori putosi tuoliltaan. Kaverit näyttivät lievästi ällistyneen hämmästyneiltä. Ja tuo peijakkaan Eero osasi vielä ottaa samantyyppisen ilmeen. Hän kiirehti huolehtivana korjailemaan kaminaa pystyyn, sulkemaan luukkua ja sammuttelemaan ulos lentäneitä kekäleitä.
Arvoisan lehtorin viimein ulos saamiin soperteleviin huudahduksiin Eero vastasi rauhoittavaan sävyyn, että nuo oksat tuolla kaminassa paukkuvat.” (Tekstilaina Pentti Pirhonen: Pikkukaupungin kaduilta ja kujilta, Kirjayhtymä v. 1971)
Talo pelastusarmeijalta teatterille
Varsinaisen toiminnan loputtua kokoussalissa aloitettiin Pelastusarmeijan kirpputori. Kirpparitoiminta lopetettiin syksyllä 1993 ja talo jäi tyhjilleen. Pelastusarmeijan kiinteistö siirtyi Pekkateatterin kannatusyhdistys ry:n omistukseen 1.4.2003.
Teatteri oli alkuperäiseltä nimeltään Raahen Näyttämö, sitten Raahen teatterikerho ja Pekkateatteri ja nyt Raahen Teatteri.
Pekkateatterissa ovat ohjanneet ainakin Pentti Aho, Antti Suuronen, Riitta Mänty, Veikko Ouramaa, Matti Pajula, Sari Jaatinen, Hannu Pelkonen, Vesa Lammi, Liisa Toivonen, Johanna Mastola ja Toni Kettukangas.
Lisätietoja
Pentti Pirhonen: Pikkukaupungin kaduilta ja kujilta, Kirjayhtymä v. 1971