Rantakatu 32, Leufstadiuksen talo, Ikkuna ovessa Rantakadun puolella.
Johan Leufstadiuksen puttiikisa myytiin ”Parasta Virginian tupakkaa Raahesta”. Sieltä sai myös pikanellia, nuuskaa ja sikkaareita. Nuuskan sekkaan Johan laitto höystöksi hyvvää hajua.
Kapteeni ja affäärimies Johan Leufstadius (1795–1867) oli muuttanu Raaheen Öregrundista. Vissiinki siksi ku tämä oli vilikas merenkulukukaupunki. Olihan meillä yhteen aikaan 60 seelipaattia seelaamasa melekeen kaikilla maaliman merillä.
Leufstadius asettu alolleen ja nai täkäläisen neitokaisen, Catharina Christina Hallbergin. Pesueeseen siunaantu kaks poikaa ja kaks tyttyä. Kapteeni jätti merielämän 1800-luvun puolivälisä ja rupes tupakkafabrikööriksi. Mistä lie kekannu moisen ahaväärin?
Laufstadiuksella oli Cortenkavun ja Rantakavun kulumauksesa iso tontti, johon soli pykänny pari pytinkiä. Cortenkavun puoleiseen pytinkiin se perusti tupakkavapriikin ja sai sille viralliset privilegiot vuonna 1848.
Leufstadius hommas tehtaaseen raaka-aineeksi venäläistä lehtitupakkaa. Siitä näprättiin raahelaisille purtavaa, nuuskattavvaa ja poltettavvaa nautintua.
Tupakkienkelit hilipasi murkinalle
Vapriiki eijjollu kovin kummonen laitos. Huoneen peräseinälle oli rustattu meleko iso puuratas ja sen etteen oli tällätty neliskanttinen pöytä. Ja siinä sitä tupakkaa väännettiin.
Tehtaan likviitilistoilla uurasti joskus kymmenkuntaki keskenkasvusta poikaviikaria, jokkoli iältään vähä toisella kymmenellä. Yks poikiista väänti ratasta nii, että tupakkaköynös kierty rullatupakaksi. Toinen laitteli jonkulaisella työkalulla kiertyvään köyteen tupakallehtiä, joita kolomas poika lateli pöyvälle. Yks poika riipi lehistä ruotit pois.
Toisen pöyvän vieresä joku rullas sikkaareita ja joku hakkas lehtiruoteista kartuusia, joku jauho nuuskaa. Fabrikööri ihte ei teheny muuta ku pestä luttuutti tupakallehet valamiiksi ja pasteeraili sitte mälli poskesa taikka piippukänä hampaisa syynäämäsä, että hommat tuli tehtyä akuraatisti.
Työpäivä alako aamuhämärisä kello viis ja oli pulukasa vasta kaheksan paikkeilla illalla. Keskipäivällä oli parin tiiman pitunen ruokalepo. Valakosen työtakin helemat vaan lepatti, ku pojat hilipasi kottiin syökäseen puolista. Tämän takia ihimiset alako karahteeraan poikia tupakkienkeleiksi. Tienestiä heltisi viis koppeekkaa päiväsä.
Pikanellia, nuuskaa ja sikkaareita
Leufstadiuksen vapriiki tuotti kaikkia mahollisia tupakkasortteja: purutupakkaa eli pikanellia, sikkaareita, piipputupakkaa ja nuuskaa. Etiketteihin oli räntätty ”parasta Virginian tupakkaa”. Nuuskan sekkaan Leufstadius laitto ostajan pyynnöstä höystöksi hyvvää hajua. Jokku mummut oli tästä kauhian mielisään.
Tupakkakauppa oli laitettu Rantakavun puoleiseen pytinkiin, jossoli myös Leufstadiuksen huusholli. Kauppapuotin katosa roikku kamalan iso sikkaari, jota joku oli kerran yrittäny ostaa.
- Ei sitä myyvä, se on skyltti, oli Leufstadius sanua pässäyttäny ruottinvoittosella murteella. Talosa oli Rantakavun puolella semmonen kaksosanen ovi, että alaosa jäi kiinni, ku yläosan aukas. Ostajia varten oli tiuku, jota killuuttamalla sai hällyytettyä kauppiaan paikalle.
– Tuum, tuum, Leufstadius toisteli, ku se tuli mälli poskesa aukaseen ovia, ja sylykästä roiskautti kavulle. Liekkö maistunu kovin hääviltä nämä Leufstadiuksen röökit.
– Paappa tästä palamaan parasta ehtaa havanaa, kerrotaan jonku ökyporvarin lovehtinneen, ku soli pistouvannu vieraalle raahelaista tupakkaa.
– Ompa hieno sortti, ompa hieno maku, tuttavan hääty höyleillä.
- On hyvä tobakki. Fellmanin patruunakin sitä syöpi kans, Leufstadius ihte kehua retosti tuotteita.
- Tekeekö näppyä kieleen? oli kerran yks ostaja tivannu.
- Ei teke. Eihän toki! kauppias oli kauhistellu.
- Ei se sitte oo hyvvää tupakkaa, kun ei se tee näppyä, oli tupakan ostaja tuumaillu.
- Jaa. Kyllä se yks pikku knäppy teke, honas Leufstadius hetipaikalla.
Kalajoen markkinoilla
Puotin lisäksi Leufstadiuksen tupakkavapriikin tuotteita kaupusteltiin Raahen markkinoilla. Vanaha sjömanni Sakari Aunola kuskas tupakkaa myös Kalajoen ja Kuopion markkinoille.
Kalajoen markkinoilla Sakarille kävi kerran köpelösti, ku joku rakkari vohki siltä koko kuorman ja se joutu köröttelleen tyhyjin toimin takasi. Ku koko Leufstadiuksen herskaapi vollotti asian takia, niin tehtailija ärähti:
- Äläkää itkekö! Kehräkä toista!
Tekstissä on käytetty lähteenä ja lainattu Samuli Paulaharjun Wanha Raahe -kirjaa.
Lisätietoja
Samuli Paulaharju: Wanha Raahe
Felix Onkka: Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä. Raahelainen Oy v. 1983
HYVÄÄ JOULUA!