Wanhan Raahen joulukalenteri

Jaa parhaat hetkesi #visitraahe @visitraahe

Saaristokatu 8 A 

Vanhat merimiehet muistelivat mielellään kokemuksiaan merillä ja vierailla mailla. Matias käy usein kuuntelemassa Katinhännässä Matti-vaarinsa tarinoita purjelaivakauden elämästä. 

Vanha merimies Matti istuu piippua poltellen kiikkustuolissa pienessä talossaan Katinhännässä. Pojanpoika Matias on tullut vaaria tervehtimään. Hän kuuntelee aina mielellään vaarin tarinoita merimiesajoilta.  

Matti oli palvellut kymmenen vuotta raahelaisissa laivoissa, joten yhdellä istumalla tarinat eivät lopu. Ensimmäisen pestinsä hän sai Illionista ja seilasi sen mukana seitsemän vuotta. 

- Kuinka kaukana se Illion kävi? Matias tinkaa, että päästään tarinan alkuun. 

- Kaksi reissua sillä tehtiin. Siinä meni seitsemän vuotta. Kerran vain kotona käytiin yhtenä kesänä. Ensimmäisellä reissulla käytiin Udessassa (Odessa) Mustallamerellä ja Tangerskassa (Taganrog, Asovan merellä) ja Välimerellä. Vietiin kolia ja tuotiin suoloja Kakliaarista (Cagliar, Sardinia) Raaheen, Matti aloittaa muistelunsa. 

- Oliko mukava lähteä toiselle reissulle? Matias utelee, vaikka tietää jo vastauksen. Mutta on niin mukava kuunnella Matti-vaarin tarinointia. 

- Lähtö oli semmosta, ettei akka ja lapset tulleet saattamaan. Kun piti itkiä, niin ei viittinyt tulla. Eivät tulleet tytötkään. Ne kyllä merimiehistä tykkäsivät kesällä, mutta talavella niille kelepas rengit ja kisällitkin. Mutta merimiesten kanssa ne mieluummin olivat. Merimiehistä ne tykkäs, Matti-vaaria hymyilyttää. 

- Oliko merimiehellä heila joka satamassa? Matias kiusottelee. Hän käy keittiössä laittamassa kahviveden pannuun, pannun hellalle ja lisää puita, ettei tuli pääse sammumaan. 

- Eipä tainnut olla. Ainakaan kaikilla. Raahen tytöistä kyllä pidettiin kiinni. Me ei oikein tahottu sopia kisällien kanssa. Kun merimies lähti merille, niin kisällit saivat jäädä tänne lekkoilemaan ja nostamaan kuukausipalkkaa. Eihän se aina herkkua ollut, Matti-vaari tunnustaa mutta lisää, että merimies teki Katinhäntään talon ja laittoi kodin, jossa saattoi asua. Omassa talossa tässä asutaan. 

- Mitenkä se toinen reissu sujui? Matias huikkaa keittiön puolelta. Hän on kattanut pöytään hienot posliinikupit, jotka Matti-vaari on tuonut meriltä. Tulomatkalla hän oli ostanut Langin puodista tuoreet paakelsit. 

- Toisella reissulla kävimme Meksikon golfissa lastaamassa mahonkia Englantiin. Sitten suoloja Lissabonista Norjaan Bärleviin (Bergen). Silloin oli niin kova ilma, että kaikki särki mitä irti sai. Meri särki laivan laiat, parkaasinkin halkaisi, pelastusvenneet puhalsi yli laian ja särki prääkongit, Matti-vaari on päässyt tarinan kerronnassa vauhtiin. Matias tietää jo mitä seuraavaksi tapahtui, mutta ihmettelee ääneen, että menikö miehetkin yli laian. 

- Styrmanni Ravander ehdotti, että kirjoitetaan semmonen lista, että jos me pääsemme tästä kunnialla maihin, niin lahjoitamme rahaa Raahen köyhille. Lista tehtiin ja nimi alle. Se maksettiin, kun Raaheen tultiin. Frans Vikander oli kapteenina, Matti-vaari kuittaa. Mikäs auttoi, kun lupaus oli tehty. Ja tässähän se vaari istuu kiikkustuolissa. 

Matias tietää, että Raahen kirkon katossa keikkuu votiivilaiva. Tämä ei ole merimiesten hätäpäissään lahjoittama, vaan Olavi Pelkosen nikkaroima. Mutta se muistuttaa, että merihädässä merimiehet tekivät monenlaisia lupauksia. 

- No sitten Trapanista (Sisilia) vietiin suoloja Bostoniin Amerikkaan. Miesten piti itse lastata ja lossata siihen aikaan. Tietääskös se Matias mitä on lossaaminen, vaari tenttaa. 

Tottakai tietää. Onhan tästä puhuttu monet kerrat. Lossaaminen on lastin siirtämistä laivasta maalle. Lastaaminen on taas lastin siirtämistä maalta laivaan. Kovaa työtä se on ollut. 

- Olen ollut myös Johan Fellmanilla, Lundbergin komppanian laivassa yhden vuoden. Se oli pelkkalasti Penskuulasta (Pensacola, Florida) Shiiliin (Shields, Newcastle, Englanti), Matti jatkaa kertomusta merimiesurastaan. 

- Sieltäkö se vaari nuo posliinikoirat toi? Matias kyselee vaikka tietää, että Englannista niitä tuotiin. Ne istua nököttävät nyt piirongin päällä ja viettävät eläkepäiviä yhdessä vanhan merimiehen kanssa. Silloin joskus ne istuivat akkunalla katsellen kaihoisasti ulos, kun Matti oli merillä. Kiireen vilkkaa ne käännettiin katsomaan pirttiin päin, kun Matti oli maissa. 

- Wellamo oli Durchmanin laiva ja siinä kuljin kolme vuotta. Seelilaivassa pitää seilejä prassata myötäänsä, sen mukaan mistä tuulee, kun vain jostakin päin tuulee. Hyvät kahvit olet keittänyt. Kaajappa toinenkin kuppi, vaari sanailee. Matti on utelias kuulemaan oliko laivalla vapaa-aikaa. 

- Wellamo laivaan oli Montinin tytöt laittaneet kirjoja. Kalevala oli ja kirja nimeltä ”Ainoa hetki”, se oli näytöskappale. Raamattu oli myös. Almanakka oli jokaisella. Aina kun oli vapaata, niin luettiin. Nythän minä voin kävästä kirjastossa vaikka joka päivä, Matti-vaari tuumii. Aika on toinen. Kirjeitäkin kirjoitettiin. Mutta siitä sitten toisella kertaa. 

- Äiti käski sanua, että tuutta sitte taas jouluna meille, Matias muistuttaa. 

Lähde ja tekstilainat: Eero Sovelius-Sovio, Ihmisiä laivojen kaupungista v. 2011. 

Lisätietoja 

Raahen museo    

Raahen museo

 

Takaisin Wanhan Raahen Joulukalenteri etusivulle