Liikemies Kalle Siponen perusti elokuvateatterin Raaheen vuonna 1923. Teatteri sai nimekseen Huvimylly, koska näytännöt olivat iloisia, odotettuja tapahtumia.
Liikemies Kalle Siponen perusti elokuvateatterin Raaheen vuonna 1923. Teatteri sai nimekseen Huvimylly, koska näytännöt olivat iloisia ja kauan odotettuja tapahtumia. Raahelaiset olivat ylpeitä teatterista, sillä kaupunkilaisten mielestä näin isossa kaupungissa oli pakko olla elokuvateatteri.
Erityisesti elokuvateatteriksi suunnitellun Bio Huvimyllyn rakennustyöt aloitettiin vuonna 1936. Rakennus valmistui keväällä 1937. Se noudattelee malliltaan 1930-luvulla maaseudulle Kino-lehdessä suositeltua elokuvateatterityyppiä. Uuteen teatteriin tuli 289 istumapaikkaa.
Lapatossu ja muut sankarit
Toisen maailmansodan aikaan näytökset olivat aina täynnä ja lippuja varattiin ennakolta jopa omistajan kotoa. Sotien jälkeen yhdysvaltalainen elokuvatuotanto rynnisti markkinoille. Myös suomalainen elokuvatuotanto piristyi ja Huvimyllyssä näytettiin paljon kotimaisia kuvia kuten Kulkurin valssia, Niskavuori-sarjaa, Lapatossua ja Rykmentin murheenkryyniä. Tukkijoella-elokuva oli ohjelmistossa sekä kevät- että syysmarkkinoilla. Viidessä vuodessa kymmenen kertaa. Eiköhän siinä saanut Rättäristä tarpeekseen. Elokuvissa käytiin ahkerasti ja lippujono luikerteli ilta illan jälkeen ulko-ovelta kadunkulmaan saakka.
Pentti Pirhonen kertoo eräässä pakinassaan, kuinka hän pääsi elämänsä ensimmäiseen lapsilta kiellettyyn ensi-iltaan isänsä kanssa. Poika olisi tietenkin halunnut eturiviin, mutta isä vei aitioon, jossa oli vakiopaikka vanhalla eläinlääkärillä. Aition takana oli konehuone. Näytäntö ei koskaan alkanut, ei edes poliisin voimalla, ennen kuin eläinlääkäri oli paikallaan ja kopautti herraskepillä konehuoneen seinään.
Kerran sattui kiusallinen sähkökatko jännitysfilmin päätösvaiheessa, kun poliisi oli juuri saamaisillaan rosvon kiikkiin. Teatteri pimeni ja ihmiset kiroilivat. Teatterin omistaja saapui paikalle tyynen rauhallisesti kynttilä kädessä ja luki ohjelmalehtisestä loppuratkaisun. Yleisö poistui pimeään yöhön tyytyväisenä.
Linnakosken Laulua tulipunaisesta kukasta lienee harvakaan tarkkaillut niin hankalasta näkövinkkelistä kuin Rekke, Osku ja Pentti. Paavon isä omisti elokuvateatterin. Paavon ystävällisyys johti pojat hankalaan tilanteeseen. Pojat makasivat teatterin valkokangasta lähinnä olevan ulko-oven pielessä lumihangessa. Paavo oli jättänyt oven sopivasti raolleen. Näkyvyyttä oli riittävästi lapsilta kielletyksi filmiksi.
Maha kastui syksyisessä sohjossa, näyttelijät olivat kaitaisia kuin Linnanmäen peilisalissa. Mutta pojilla oli jännää.
Vähän ennen loppua poikien oli häivyttävä. Etteivät ihmiset olisi tallanneet päälle. Tai kusseet niskaan.
Tekstilaina tiivistettynä: Komppakujalta Katinhäntään
Filmihäät Raahessa joulukuussa 1956
Tämä tapahtuma on jäänyt pysyvästi raahelaisten muistiin: Åke Lindmanin ja Anneli Saulin häät vietettiin Raahessa joulun alla vuonna 1956. Kauanhan he olivat jo seurustelleet ja nyt he sitten astelivat papin aamenille Raahen kirkkoon.
Hääillallinen tarjoiltiin Annelin kotona Lapaluodossa. Kuherruskuukausi kesti vain pari viikkoa, koska kummallakin oli kiire Helsinkiin filmaamaan. Anneli matkusti sen jälkeen Saksaan.
Häämatkan nuori pari teki potkurilla jäitä myöten Raahen saaristoon. Anneli istui potkurissa ja Åke lykkäsi. Pariskunta kävi elokuvissa pari kertaa. Elokuvateatterin omistaja Kalle Siponen ojensi Annelille kukkakimpun ja kertoi, että Raahessa katsotaan enimmäkseen kotimaisia elokuvia.
Nostalgisen joulukalenteri-ikkunan loihti Jussi Häkkilä.
Lisätietoja
Bio Huvimylly
Naisten Ääni - Anneli Sauli
Pentti Pirhonen: Kuvat kulkivat -pakina kirjassa Komppakujalta Katinhäntään