Wanhan Raahen paikkoja ja tarinoita

1600-luvulla tuli laki, joka salli kaupankäynnin ainoastaan sille merkityillä markkinapaikoilla. Kaarle IX määräsi kauppiaat muuttamaan rannikolle satamapaikkoihin, joista yksi oli Saloinen. Vuonna 1616 Saloisiin myönnettiin vapaamarkkinat, jotka alkoivat joka vuosi Olavin päivänä ja kestivät kaksi viikkoa. Markkinoille saapui kauppiaita laivoineen useista kaupungeista, ja talonpojat myivät esimerkiksi tervaa ja voita. 

Kun Raahen kaupunki perustettiin, markkinat siirtyivät Saloisista kaupunkiin. Niitä alettiin järjestämään Rantatorilla museon vieressä. Raahen vuoden 1810 palon jälkeen torikauppaa muutettiin. Markkinoita alettiin käymään keskelle kaupunkia rakennetulla Isotorilla (nykyinen Pekkatori). Eläinkauppa siirrettiin Härkätorille ja kalakauppaa käytiin yhä Rantatorilla. 

Pekkatori on Raahen vuoden 1810 palon jälkeen tehdyn Gustaf Odenwallin kaavan tärkein kokonaisuus. Italialaisen renessanssin mukainen umpikulmainen torikokonaisuus on säilynyt poikkeuksellisen hyvänä. Pekkatori on suomalaisten puukaupunkien toreista parhaiten säilynyt ja kansainvälisesti arvokas nähtävyys. Toria ympäröivät rakennukset edustavat 1800-luvun vaatimatonta puuklassismia. Aukiota ympäröi seitsemän asuintonttia. Torin äärelle rakensivat monet Raahen valtasuvuista ja asukkaat olivat kaupungin huomattavimpia porvareita, raatimiehiä, kauppiaita ja laivanvarustajia.

Pekkatori oli tunnettu markkinapaikka. Raahessa pidettiin 1800-luvulla vuosittain kolmet markkinat. Syyskuussa pidettiin kuukauden mittaiset voimarkkinat. Lokakuussa pidettiin syysmarkkinat ja helmikuussa Kynttilänpäivän markkinat. Markkinoilla myytiin maataloustuotteita, puuta, karjaa ja kalaa. Vaihtokauppaa käytiin paljon. Raahen patruunat vaihtoivat puutavaran ja maataloustuotteet esimerkiksi suolaan ja tupakkaan. Kauppaa käytiin myös porvarien pihoilla. Monet talonpojat menivät porvarien luo ja tarjosivat tavaroitaan. Markkinoilla oli myös oheisohjelmaa, kuten tansseja ja tivoli karuselleineen. Markkinapoliisi oli välttämätön, sillä joskus markkinamiehet yltyivät hillittömään elämään. 

Kun torille pystytettiin vuonna 1888 Pietari Brahen patsas, kaupankäynti ja markkinat siirrettiin jälleen Rantatorille. Eläinkauppaa käytiin Härkätorilla. Ruotsalainen Pietari Brahe eli kotoisammin Pekka tunnetaan Raahen perustajana. Hän perusti Salon kaupungin vuonna 1649 ja nimi vaihdettiin Brahestadiksi kolmea vuotta myöhemmin. Brahe määrättiin Suomeen kenraalikuvernööriksi, jona hän kohensi Suomen koulutusjärjestelmää, postilaitosta ja tieverkkoa ja sai aikaan kestikievareita matkalaisten turvaksi. Monet kaupungit saavat kiittää olemassaolostaan Brahea. Pekkatorilla seisovan patsaan on veistänyt Walter Runeberg. Raahen kotiseutujuhlaa, Pekanpäiviä vietetään kesä-heinäkuun vaihteessa. Silloin Pekkapatsas kukitetaan. Brahen mukaan on nimetty myös Wanhassa Raahessa sijaitseva Brahenkatu. 

Lähteet:
Raahen matkailuoppaat: Renessanssihenkinen Pekkatori
Raahen matkailuoppaat: Pekka täyttää 400 vuotta
Raahen matkailuoppaat: Pekka-patsas Pekkatorilla, keskellä kaupunkia
Raahen matkailuoppaat: Raahen markkinoilla vuosisatojen perinteet

Niihin aikoihin, kun kreivi Pietari Brahe perusti Raahen (tuolloin Salon kaupunki) 1600-luvun puolessavälissä, hän tarvitsi aloitekykyistä ja tarmokasta miestä toimittamaan hänelle verotuloja. Tähän tehtävään valittiin Brahelle uskollinen Henrik Corte, joka oli päätynyt Raaheen Saksasta Tukholman kautta. Corte sai tehtäväkseen rakentaa uuden kaupungin vientisatamaksi ja merikaupungiksi. Kaupungin sijainnin selvittyä Corte aloitti rakennustyöt. Corte ei olisi alun perin halunnut muuttaa Oulusta rakentamattomaan Raaheen, mutta muutto osoittautui onnenpotkuksi.

Corte sai porvarisoikeudet vaivattomasti, sillä hän meni naimisiin porvaristyttären Kristina Forbuksen kanssa. Corten johdolla pidettiin istuntoja Raatihuoneen yläkerrassa. Corte johti kaupunkia itsevaltiaan tavoin, mikä aiheutti hankauksia kaupungin porvarien kanssa. Toisinaan vastakkainasettelu ajautui jopa väkivaltaisuuksiin. Talonpoikien kanssa hän sen sijaan tuli mainiosti toimeen. Corten hallussa oli suurin osa Raahen kaupankäynnistä. Hän myi säännöllisesti Tukholmaan pohjanmaan tuotteita, mikä teki hänestä äveriään miehen. 

Kun Henrik Corte alkoi ikääntyä, hän antoi varapormestarin nimikkeen pojalleen Henrik Henrikinpoika Cortelle. Kun Henrik Corte vanhempi kuoli vuonna 1680, Henrik Corte nuoremmasta tuli pormestari ja myöhemmin myös valtiopäivämies. Myös Henrik Corte nuorempi tunnetaan kuumaverisenä ja väkivaltaisenakin johtajana. Hän oli naimisissa kolmesti – Margareta Neocarlinan, Margaretha Pietarintyttären ja Beata Johanintyttären kanssa. 

Henrik Corte nuoremman poika Gabriel Corte toimi notaarina eli kaupunginkirjurina isänsä kuollessa vuonna 1706. Siten oli luontevaa esittää häntä jatkamaan pormestarin virkaa. Gabrielin virkakauden katkaisi Suuri Pohjansota. Venäläismiehitystä paetessaan Corten perhe siirtyi useimpien muiden Raahen porvareiden tavoin Ruotsin puolelle. Gabriel Corte kuitenkin palasi Raaheen ja jatkoi pormestaruuttaan Uudenkaupungin rauhan jälkeen. 

Henrik Corte vanhemman talo sijaitsi muita korkeampana ja komeampana torin laidalla Rantakadun varressa. Talo tuhoutui ison vihan aikana. Nykyään tontilla seisoo Soveliuksen talo. Raahessa on myös suvun mukaan nimetty Cortenkatu. 

Lähteet:
Raahen museo: Kaupungin varhaisista asukkaista
Raahen museo: Henrik Corte vanhempi
Raahen matkailuoppaat: Henrik Corte nuorempi
Raahen matkailuoppaat: Cortet hallitsivat Raahessa kolmessa polvessa

Raahen ensimmäinen raatihuone valmistui torin (nykyinen Myhrbergin puisto) laidalle vuonna 1654. Paikalla sijaitsee nykyään Heikun talo. Venäläiset polttivat raatihuoneen isonvihan aikana. Samalle paikalle valmistui uusi raatihuone vuonna 1729. Tämä raatihuone tuhoutui Raahen palossa vuonna 1810, kun kaupunkipalo sai alkunsa torin eteläpuolisen tontin piharakennuksesta.

Kommissionimaanmittari Gustaf Odenwall laati seuraavana vuonna asemakaava- ja tonttisuunnitelman, jossa esiteltiin umpikulmainen tori (nykyinen Pekkatori) keskellä kaupunkia. Toria ympäröivät Raahen valtasukujen talot. Lounaiskulmalle varattiin paikka raatihuonetta varten. Nykyisin paikalla sijaitsee Pekkatorin Hius- ja kauneushoitola. Kaupungin jälleenrakentaminen oli työläs prosessi ja kaupunki oli ilman raatihuonetta 50 vuotta, kunnes suunnitelma raatihuoneen rakennuttamisesta Pekkatorille raukesi. Sen sijaan kaupunki osti tullinhoitaja Gustav Robert Brunowin perikunnan talon uudeksi raatihuoneeksi vuonna 1862. Vuonna 1839 asuttavaan kuntoon valmistunut talo sijaitsi Sovionlahteen ulottuvalla tontilla. Talon oli suunnitellut kuuluisa Anders Frederik Granstedtin.

Ostohetkellä talo oli keskeneräinen. Hirsiseinät kalkkirapattiin, maalattiin valkoiseksi ja kattoon laitettiin peltikate. Ensimmäinen kerros tuli valmiiksi, mutta toinen kerros jäi vielä kesken. Raahen 300-vuotisjuhlan raatihuonetta korjattiin perusteellisesti 1940-luvun jälkipuoliskolla. Esimerkiksi rakennuksen kumpaankin päähän avattiin sisäänkäynti, ullakkokerros otettiin käyttöön, ulkoseinät kalkittiin sekä lattiat ja tapetit uusittiin. 1960-luvulla maa oli kohonnut sen verran, että meriveteen peruskiven alle upotetut hirsilavat alkoivat nousta pohjaveden yläpuolelle ja ilmaa saadessaan lahota. Tämän vuoksi perustukset piti uusia. Kellarikerrokseen saatiin 400 neliötä lämmintä tilaa ja toiseen kerrokseen rakennettiin lisää työtiloja. Kaikki sisätilapinnat sekä ulkomaalaus käsiteltiin uudelleen. Vuonna 2004 valmistui peruskorjaus, jossa muun muassa sisäänkäynnit palautettiin alkuperäisille paikoilleen sisäpihan puolelle.

Raatihuoneen juhlasalin seinällä on ruotsalaisen tunnetun merimaalarin H. Af Sillénin vuonna 1894 maalaama taulu, joka esittää Ruotsin sotalaivastoa taisteluharjoituksissa. Raahelainen laivanvarustaja kauppaneuvos Henrik Sovelius voitti taulun päävoittona Tukholman suurissa taidearpajaisissa. Ruotsin kuningas Oskar II olisi halunnut ostaa taulun, mutta Sovelius ilmoitti, että Raahen kaupunki tarvitsee taulun eikä se ole siksi myytävänä. Sillén oli aikaisemmin maalannut kolme vastaavaa suurta meritaulua, joista yksi oli Bulgarian kuninkaan hovissa, toisen omisti Saksan keisari Wilhelm II ja kolmannen Ruotsin kuningas Oskar II.

Heti Raahen perustamisen jälkeen kaupunkiin perustettiin lastenkoulu eli pedagogio, sillä sellainen tuli olla jokaisessa Ruotsi-Suomen kaupungissa. Opettajana toimi maan tavan mukaan kaupungin pappi. Oppilaat olivat pääasiassa porvareiden ja muutaman käsityöläisen sekä säätyläisten poikia. Opetuskieli oli ruotsi, vaikka monet eivät sitä osanneetkaan. Normaalisti kaksivuotinen koulutaival saattoi venyä, sillä kodin askareet menivät monesti koulun edelle. Pedagogio oli aluksi raatihuoneen alakerrassa, kunnes 1600-luvun lopussa tehtiin oma koulurakennus kirkon pohjoispuolelle. 1750-luvulla rakennettiin uusi koulutalo. Presidentti Kyösti Kallio on aloittanut opintiensä tässä rakennuksessa. 

1840-luvulla ala-alkeiskoulut korvasivat pedagogiot. Opetus muodostui kolmesta asteesta: ala- ja yläalkeiskoulusta sekä kymnaasista. Ala-alkeiskoulu oli Raahen vaikutusalueen ainoa oppikoulu. Merikapteeneiksi aikovat saivat yksityisopetusta laskennossa, geometriassa ja trigonometriassa. Raahessa opetusta sai ruotsin lisäksi myös suomeksi ja vuonna 1864 opetuskieli muutettiin kokonaan suomeksi. Tytöt olivat tervetulleita kouluun vuodesta 1895 lähtien. Vanha koulurakennus oli käytössä vuoteen 1908 saakka, jolloin se paloi kirkon mukana. Tuota ennen rakennuksessa ehti toimia myös reaalikoulu ja alkeiskoulu. 

Uusi koulurakennus eli nykyinen Keskuskoulu rakennettiin silloisen Mentzerinkadun (nykyinen Koulukatu) päähän vuonna 1912. Rakennus on toiminut keskikouluna, yhteislyseona, keskuskansakouluna sekä sota-ajan sotasairaalana. Vuonna 1958 saatiin uusi koulurakennus vanhan Olutpruukin paikalle, eli nykyinen yläkoulu ja lukio. Tällöin Keskuskoulun tilat tulivat kansakoulun käyttöön. Kansakoulu oli aloittanut Lybeckerin koulun vieressä Reiponkadulla talossa, jossa myöhemmin toimi ruotsalainen yhteiskoulu. Vuonna 1874 koulu siirtyi tuomari Haeggströmin taloon eli nykyiseen Friemanin taloon. Keskuskoulu on ollut peruskoulun ala-aste vuodesta 1974, minkä lisäksi tilat ovat olleet musiikkikoulun käytössä. 

1800-luvun alusta lähtien raahelaisilla tytöillä oli mahdollisuus opetukseen tyttökouluissa. Kouluja pitivät yleensä naimattomat ruotsalaissyntyiset naiset eli mamsellit. Ensimmäinen tiedetty mamsellikoulu oli tante Festinin koulu, joka sijaitsi Rantakadulla nykyisen Kauppaklubin talossa 1810-luvulla. Mamsellikoulut lopetettiin 1880-luvulla, kun Raaheen perustettiin yksityisillä varoilla tyttökoulu, fruntimmerskoulu. Kouluun otettiin kuitenkin myös poikaoppilaita, jolloin siitä muodostui yhteiskoulu. Koulu lakkautettiin vuonna 1910. 

Köyhille tytöille ja orpolapsille tarkoitettu Lybeckerin tyttökoulu aloitti vuonna 1844. Sofia Franzén lahjoitti varat koulun perustamiseksi. Hän asetti aviomiehelleen Georg Henrik Lybeckerille avioitumisen ehdoksi sen, että tyttökoulu perustetaan hänen äitinsä perintörahoilla. Koulu toimi aluksi ilman omaa tilaa, mutta vuonna 1859 Sofian sisko Helene Bergbom ja hänen miehensä Carl Gustaf lahjoittivat koululle omistamansa talon nykyiseltä Reiponkadulta. Koulu toimi tässä talossa seuraavat 125 vuotta, muuttuen vuonna 1872 käsityökouluksi. Entistä koulurakennusta kutsutaan nykyään Sofian taloksi ja siinä toimii Kinosalonki Sofia. 

Raahen Porvari- ja Kauppakoulu vihittiin käyttöön vuonna 1882. Koulun perustamiseen myötävaikuttivat kauppias- ja laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman, joiden rahallinen panostus mahdollisti koulun perustamisen. Koulun nimen alkuosa Porvarikoulu merkitsi sitä, että paikkakunnan nuorille tuli taata hyvä yleissivistys. Sana Kauppakoulu puolestaan viittasi siihen, että oppilaita tuli ohjata kauppiaan ammattiin ja korkeatasoiseen ammattitaitoon. Aluksi koulu toimi Felmannin puiston länsipään talossa. Uusi koulutalo valmistui 1891 ja siihen on sittemmin rakennettu lisärakennuksia. Sota-aikana rakennuksessa oli suojeluskunnan kasarmi sekä sotavankila. 

Vuonna 1896 Raaheen perustettiin opettajatarseminaari. Oppilaiksi otettiin ensin nuoria naisia, mutta myöhemmin oppilaiksi pääsivät myös nuoret miehet, jotta tulevilla opettajattarilla olisi realistisempi tuntuma oppilasainekseen. Seminaari aloitti toimintansa Lindbergin talossa Rantakadulla. Seminaarirakennus harjoituskouluineen, kasvihuoneineen ja opettajien sekä puutarhurin asuntoineen valmistui Pitkäänkariin vuonna 1899. Harjoituskoulu toimi aina seminaarin lakkauttamiseen saakka vuonna 1971, jonka jälkeen siitä muodostettiin Pitkänkarin kansakoulu. Suomen ensimmäinen tietokonealan oppilaitos aloitti vanhoissa seminaarirakennuksissa vuonna 1972 ja toimi siellä vuoteen 1999 asti. 

Vuonna 1903 perustettiin kolmiasteinen Svenska småbarns-skolan, joka sijaitsi ensin Pekkatorin nurkassa entisen Kirjastotalon eteläpäässä porttikäytävän varressa. Uusi koulurakennus rakennettiin osoitteeseen Palokunnankatu 24, jossa koulu toimi lopettamiseensa saakka vuonna 1933. Koulu muistetaan erityisesti persoonallisesta opettajasta Tant-Almasta, joka piti huolen, että oppilaat oppivat ruotsin kielen. 

Lähteet:
Raahen museo: Raahen koululaitoksen lyhyt historia
Raahen museo: Muistoja Raahen oppikoulusta
Raahen matkailuoppaat: Johanin ja Baltzarin opinahjosta valmistuu tietotekniikan taitajia
Raahen matkailuoppaat: Tantin koulu
Raahen matkailuoppaat: Keskuskoulun historiaa

Raahen ensimmäinen kirkko oli pieni saarnahuone nykyisen Myhrbergin puiston laidalla. Haluttiin kuitenkin uusi kirkko, jota ruvettiin yhteisvoimin rakentamaan kylän koilliselle kulmalle. 

Raahen puukirkko valmistui vuonna 1655. Mikael Balt valmisti kirkkoon koristeellisia puuveistoksia vuoden 1670 molemmin puolin. Isonvihan jäljiltä kirkko oli huonossa kunnossa, joten 1740-luvulla se valkaistiin sisältä kunnostustöiden yhteydessä. Kun kirkkoa vuonna 1884 korjattiin, Baltin veistokset otettiin pois seiniltä kunnostustöiden ajaksi ja samalla ne maalattiin uudelleen. Veistosten takaisin asettamisesta keskusteltiin, sillä osa ymmärsi niiden taidehistoriallisen merkityksen ja osa piti niitä arveluttavina. Lopulta veistokset päädyttiin sijoittamaan kirkon viereiseen kellotapuliin. Nykyään Baltin puuveistoksia pääsee ihailemaan Pakkahuoneen museossa.

23. heinäkuuta 1908 raahelaiset havaitsivat illalla mustaa savua taivaalla. Vuorokauden vaihtuessa kirkko oli ilmiliekeissä. Vaikka koko kaupunki oli mukana sammutustöissä, ei kirkosta ollut jäljellä aamulla mitään. 

Kirkon palo vaikutti Pattijoen seurakunnan syntyyn. Pattijokiset vapautettiin uuden kirkon rakentamisesta, mutta samalla heidät velvoitettiin rakentamaan oma kirkko. 

Raahen uuden kirkon eli Pyhän Kolminaisuuden kirkon on suunnitellut Josef Stenbäck. Kirkko on rakennettu Raahen rannoilta ja saarista louhitustusta graniitista. Tavoitteena oli rakentaa kirkko, joka ei pala. Uusi kivikirkko vihittiin käyttöön 23. maaliskuuta vuonna 1912.

Uuden kirkon torni on 52 metriä korkea. Torni toimi aikoinaan merenkulkijoiden merkkinä. Kirkon nokkaan asennettiin kukko, joka toimii tuuliviirinä. Tämä oli tyypillistä rannikkoseudun kirkoille. Kukko muistuttaa kiirastorstain tapahtumista, jolloin Pietari kielsi Jeesuksen. Laivan reelinkiä muistuttavat kattokruunut ja lampetit takoi raahelainen Adolf Frederik Westman. Vuonna 1926 kirkkoon saatiin Eero Järnefeltin maalaama alttaritaulu, jossa Jeesus on myrskyssä opetuslastensa kanssa. Jo vanhan puukirkon katossa roikkui kirkkolaiva. Ne olivat yleisiä rannikon kirkoissa jo purjelaivakaudella. Uuteen kirkkoon kirkkolaiva saatiin vuonna 1990. Tekijä Olavi Pelkonen käytti pienoismallin tekoon 2 600 tuntia. 

Lähteet:
Raahen matkailuoppaat: Kirkonpalo
Raahen matkailuoppaat: Kirkon suurremontti

6. päivä lokakuuta vuonna 1810 tuli riehaantui Berghin tontilta ja tarttui tuohi- ja lautakatosta toiseen merituulen yllyttämänä. Vain neljässä tunnissa tuhkaksi paloivat raatihuone ja 75 prosenttia kaupungin rakennuskannasta. Ainoastaan viisi isoa taloa, kirkko sekä nykyinen Katinhäntä säästyivät. 

Käytössä oli ollut vain kolme suurta ja yksi pieni paloruisku, jotka olivat pelastaneet osan kaupungista. Raahen palon jälkeen istuttiin oikeudessa, mutta selvyyttä tulipalon syttymiseen ei historian kirjoista löydy. Ketään ei tuomittu, mutta yksi työnsä laiminlyönyt palovahti sai sakot.

Kun kaupunkia alettiin jälleenrakentamaan, annettiin määräys, että talojen välissä tuli olla kaksi metriä ja kaksikerroksisia taloja ei saanut rakentaa. Katuja levennettiin, tontteja suurennettiin, kivijalan piti olla korkea, kattoa ei saanut tervata ja pihapiiriin ei saanut tehdä omaa saunaa. 

Vuonna 1859 Raahen perustettiin palokunta, johon kaikkien kaupungin miesten oli kuuluttava ja osittain naistenkin, sillä suurin osa kaupungin miehistä oli merillä. Palokunnan tehtäviin kuului palovartiointi. Vartiopaikkana oli ruiskuhuone ja kirkontorni. 

Kun Raahen kirkko paloi vuonna 1908, todettiin palokunnan johto avuttomaksi ja sammutusvälineet riittämättömiksi. Raaheen perustettiin vapaaehtoinen palokunta. Päätettiin rakentaa oma talo palokunnan käyttöön. Kaupunki antoi ilmaisen tontin silloisen Aitakadun varrelta. Talkoovoimin rakennettu talo valmistui vuonna 1911. Vapaapalokunnan toiminta jatkui aktiivisena ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Innostus laantui 1920-luvulla sammuen vuosikymmenen loppupuolella lähes kokonaan.

Talo myytiin Suojeluskunnalle vuonna 1929. Kun suojeluskunnat lakkautettiin vuonna 1944, talo lahjoitettiin Raahen kaupungille. Vuonna 1949 rakennus nimettiin Raahelaksi. Talo toimi aluksi nuorisotalona ja vuonna 1962 sitä alettiin käyttää myös urheilutarkoitukseen. Raahela oli ainoa sisäurheiluun soveltuva harjoittelupaikka lähes kahden vuosikymmenen ajan.

Lähteet:
Raahen matkailuoppaat: Raahela
Raahen matkailuoppaat: Tuli tuhosi Raahen

Isorokkoepidemiat jylläsivät Raahessa 1700-luvun lopussa. Rykmentinhaavuri K.J. Ståhlberg keräsi vuonna 1772 varoja kaupungin omaa lääkevarastoa varten. Näitä lääkkeitä myytiin varakkaille ja annettiin köyhille. Isorokon laannuttua jäljelle jääneistä lääkkeistä muodostettiin esiapteekki. 

Apteekkari Jean Galenius perusti Raaheen ensimmäisen apteekin vuonna 1793. Apteekista tuli maamme 21. kanta-apteekki. 1700-luvulla apteekkarit olivat usein ulkomaalaisia, mutta Galenius tuli Pietarsaaresta. Galeniuksen jälkeen Raahessa toimineet kaksi apteekkaria olivat ruotsalaisia, Johan S.N. Stahre ja Reinhold O. Fock. Heidän jälkeensä apteekki oli raahelaissyntyisen Wichmannin suvun omistuksessa kahdessa sukupolvessa vuosina 1817–1862. 

Johan S.N. Stahre toimi apteekkarina vuoden 1810 Raahen palon aikaan. Stahren talo (nykyinen Himangan talon puutarha) oli aikalaisten laatimassa tuholuettelossa, mutta apteekki ei palanut. Siksi uskotaan, että osa Raahen apteekkimuseon esineistöstä on alkuperäistä Galeniuksen esineistöä 1700-luvulta. Apteekkimuseon vanhimmat esineet ovat suupuhalletut harmaalasiset pullot ja purkit sekä apteekin vintin rohdoslaatikot. Stahre myi apteekkioikeudet Reinhold O. Fockille, joka kuitenkin oli apteekkarina vain kuusi vuotta. 

Apteekkarit olivat aikansa sivistyneistöä ja taitavia kemistejä. Vaikka Raahen apteekkitoiminta on vanhaa, ei Raahen apteekeissa ole koskaan myyty sammakonkudusta tai käärmeistä valmistettuja lääkkeitä kuten 1700-luvun Keski-Euroopassa. Lääkkeitä valmistettiin paljon apteekissa ja kotimaisten lääkekasvien käyttöön kannustettiin. Esimerkiksi Stahre piti omaa kasvitarhaa. Lääkkeitä tilattiin Tukholmasta ja Lyypekistä, mutta pitkät merimatkat ja myrskyt usein turmelivat rahdin. Apteekkitavaran saanti helpottui vuonna 1899, kun Raaheen tuli rautatie.

Neljäs apteekkari Karl Wichman oli Jean Galeniuksen oppilaana jo 12-vuotiaana vuonna 1804. Wichman osti Raahen apteekin vuonna 1817. Hän perusti sen Kirkkokadulle kirkkoa vastapäätä, rakennuttaen lisäsiiven kotitaloonsa apteekkia varten. Lisäsiipi on vuodelta 1820 ja Cortenkadun puoleinen asuinsiipi on rakennettu vuonna 1787. Wichman avioitui Kalajoen kirkkoherrantyttären Beata Frosteruksen kanssa. Kaksi heidän 12 lapsestaan jatkoi apteekkarina isänsä jalanjäljissä. Johan Valentin jatkoi isänsä työtä Raahessa ja Axel Teodor perusti Kokkolan toisen apteekin. 

Raahen apteekki oli Wichmanien talossa aina vuoteen 1924, jolloin vuonna 1917 apteekin ostanut Väinö Mäkinen siirsi sen Kauppakadulle. Apteekki oli Väinö ja Paavo Mäkisen suvun omistuksessa 80 vuotta. Paavo Mäkisen perikunta myi apteekin irtaimiston Raahen kaupungille vuonna 1999 apteekkimuseon perustamista varten. Wanhan apteekin kokoelma edustaa suomalaista apteekkitoimintaa yli 200 vuoden ajalta. Se on yksi merkittävimmistä apteekkikokoelmista Suomessa. 

Lähteet:
Raahen museo: Apteekkihistoriaa Raahessa
Raahen matkailuoppaat: Raahen vanhat apteekit

Carl Robert Ehrström muutti Raaheen piirinlääkäriksi vuonna 1855. J. L. Runebergin, Snellmannin, Lönnrotin ja J. J. Nervanderin ystävänä tunnettu Ehrström piti kansan sivistystason kasvua ja tiedonsaannin mahdollistamista erityisesti alemmille kansaluokille tärkeänä. Hän piti myös museoita hyödyllisinä. Kun Ehrström oli tutustunut raahelaisiin ja huomannut, kuinka erikoisia ja arvokkaita esineitä merellä kulkijat toivat mukanaan, hän päätti perustaa Raahen museon lokakuussa 1862. 

Jo alusta asti museon tavoite on ollut kerätä esineitä laajasti ympäri maapallon. Merenkulku oli aikalaisten identiteetille tärkeää, joten tämä näkyi myös museon toiminnassa. Museo toi esille asukkaiden kontaktit kaukaisiin maihin. Raahen museo eroaa universaaleilla kokoelmillaan nykyisistä paikallismuseoista.

Raahe oli Suomen suurin laivanvarustajakaupunki 1860-luvulla. Vaikka kaupungissa asui vain 2500 ihmistä, raahelaiset omistivat jopa 60 suurta purjelaivaa. Raahen museo kertoo näistä suuruuden ajoista monella tavalla. Museon kokoelmissa on noin 30 purjelaivamaalausta, raahelaisten laivojen pienoismalleja sekä purjelaivojen esineistöä kuten esimerkiksi loki, öljypussi, seelipussi ja kapteenin lääkevarasto. Tunnetuin esine on maailman vanhin, 1700-luvulta peräisin oleva sukelluspuku Wanha Herra, jonka kapteeni Johan Leufstadius lahjoitti museolle. Lisäksi Pakkahuoneen museossa on esillä Mikael Baltin 1600-luvun kirkkoveistoksia, joita oli aikoinaan Raahen vanhassa kirkossa. 

Museo toimi aluksi Ehrströmin kodissa, sittemmin alkeiskoululla ja raatihuoneen yläkerrassa. Museo siirtyi Pakkahuoneelle 1890-luvulla, kun merenkulku hiljeni. Ensin tilaa vapautui huone kerrallaan, mutta vuonna 1919 museo sai koko alakerran haltuunsa. Yläkerrassa toimi tuohon aikaan kirjasto. Pakkahuone on ollut kokonaan museon käytöstä vuodesta 1960. 

Lähteet:
Raahen museo: Carl Robert Ehrström
Raahen matkailuoppaat: Carl Robert Ehrström
Raahen matkailuoppaat: Pooki Flakkaa

Soveliuksen talo on Raahen vanhin säilynyt asuinrakennus, sillä se säästyi Raahen vuoden 1810 palolta. Se sijaitsee samalla tontilla kuin Raahen ensimmäisen pormestari Henric Corten komea kaupunkipalatsi 1600-luvun puolivälin jälkeen. Rakennusta asuttivat pormestarit. Matts Sovelius osti tontin pormestari Carl Mentzeriltä ja talo valmistui 1780-luvun alussa. Soveliuksen talo on tyypillinen 1700-luvun porvaristalo: kaksi kerrosta, karoliininen pohjakaava ja profiloidulla saumarimalla viimeistelty pystyvuoraus.

Vaikutusvaltainen ja varakas Soveliuksen suku on asuttanut Raahea kaupungin alkuajoista lähtien. He olivat lähes kaikki kauppiaita ja myöhemmin laivanvarustajia. Matts Soveliuksen lisäksi talossa ovat asuneet hänen tyttärensä Kristiina Sovelius ruotsalaissyntyisen miehensä Anders Myhrbergin ja lastensa kanssa, joista yksi oli August Maximilian Myhrberg. Kristiinaa kutsuttiin Raahen kirjastoksi, sillä hän oli viisas ja sivistynyt. Anders työskenteli Raahen ensimmäisenä tullimiehenä, kun Raahe oli saanut tapulioikeudet. 

Tämän jälkeen talon peri Mattsin vanhin poika, kauppias Johan Sovelius. Johan oli rakastunut kadun toisella puolella asuvaan serkkuunsa Catharina Freitagiin, joka oli rikkaan kauppiaan Baltzar Freitagin tytär. Koska Johan ja Catharina olivat sukulaisia, he pyysivät naimalupaa kolmesti: kuningas Kustaa III:lta, kuningas Kustaa IV:ltä sekä Aleksanteri I:seltä. Kukaan heistä ei antanut pariskunnalle lupaa. Johan katkeroitui, sillä hänen sisarensa Katarina sai luvan mennä naimisiin serkkunsa Josef Soveliuksen kanssa. Koska Johan ja Catharina eivät voineet naimattomina asua yhdessä, joka ilta he sytyttivät kynttilän ikkunoilleen merkkinä rakkaudesta. Nämä kynttilänjalat löytyvät Raahen museon kokoelmista. Kumpikaan ei koskaan mennyt naimisiin, vaan he olivat uskollisia toisilleen. Catharina kuoli vuonna 1840. Johan löydettiin kuolleena ikkunansa ääreltä 12 vuotta myöhemmin. Hänen vieressään oli kynttilänjalka, jonka kynttilät olivat palaneet loppuun. Kerrotaan, että Johan Sovelius kummittelee rakkaudesta räytyen talossa edelleen. 

Fredrik Sovelius nuorempi, eli Johanin veljen Fredrik vanhemman poika, ja vaimonsa Ebba Katinka Ljunggren asuivat Soveliuksen talon yläkerrassa 1890-luvun alussa. Ruotsalaissyntyinen Ebba tuli Raaheen seuraneidiksi kauppaneuvoksetar Franzénille ja hänen tyttärelleen leskirouva Betty Donnerille. Tuolloin hän tapasi Fredrikin, joka oli häntä yli 40 vuotta vanhempi ja oli ollut noin 40 vuotta leskenä edellisen vaimonsa Johanna Franzénin kuoltua synnytyskomplikaatioihin. On luultavasti Ebban ansiota, että Soveliuksen talon huonekorkeutta lisättiin, ikkuna-aukkoja suurennettiin ja kattokulma muutettiin mansardista satulakatoksi.

Johan Soveliuksen jälkeen talossa asui hänen veljensä Frederikin poika patruuni Matts August Sovelius. Hän eikä veljensä Henrik Sovelius koskaan menneet tahoillaan naimisiin. Kun Matts kuoli vuonna 1870, Soveliuksen talo siirtyi Henrikin omistukseen. Vuonna 1886 Henrik perusti Soveliuksen Soveliuksen Apurahastosäätiön – Soveliuska Understödsfondenin, jonka omaisuutta Soveliuksen talo on edelleen. Soveliuksen talo on asuttanut suvun jäseniä ja vuokralaisia, jonka lisäksi se on toiminut ruotsalaisena klubina ja Raahen seminaarin osuuskuntaruokalana. 

Raahen kaupunki on vuokrannut taloa vuodesta 1974 lähtien. Aluksi siinä toimi musiikkiopisto ja nykyään talo on museokäytössä. Soveliuksen talon yläkerrassa on interiöörimuseo Laivapatruunin koti, joka esittelee yli sadan vuoden takaista porvariskodin elämää. Talon pohjakaava on lähes alkuperäisessä muodossaan, keskeissalipohjakaava eli karoliininen pohjakaava. Museon konservaattori teki seinistä löytyneiden vanhojen tapettimallien mukaisesti jugend-henkiset tapetit käsin silkkipainomenetelmällä. Talon yläkerta on entisöity 1890-luvun tyyliin.

Lähteet:
Raahen museo: Kynttilänjalkojen tarina
Raahen museo: Johan Sovelius viettää 250-vuotispäivää!
Raahen matkailuoppaat: Soveliuksen talo
Raahen matkailuoppaat: God dag, herr patrun!
Raahen matkailuoppaat: Johan Sovelius ja Catharina Freitag
Raahen matkailuoppaat: Laivapatruunin talo ellää purijelaivakautta