Kirkot Raahen seudulla | Visit Raahe
Ilmakuva Saloisten kirkosta

Jaa parhaat hetkesi #visitraahe @visitraahe

Raahen Pyhän Kolminaisuuden kirkko valmistui vuonna 1912, vuonna 1653 rakennetun ja vuonna 1908 palaneen puukirkon tilalle. Kansallisromatiikkaa ja jugendia edustavan kirkon graniittikivet on suurimmaksi osin louhittu Raahen edustan saarista. Kattokruunut muistuttavat laivan reelinkiä kuten vanhan merikaupungin luonteeseen sopiikin. 

Pyhäjoen kirkko valmistui vuonna 1977. Sen on suunnitellut Karvala & Silvennoinen Carl Ludvig Engelin piirtämän puukirkon tuhouduttua tulipalossa vuonna 1974. Kirkko on järjestyksessään Pyhäjoen kolmas. Ensimmäinen kirkko rakennettiin jo 1500-luvulla. Sieltä peräisin olevat kynttiläkruunut ja kastemalja koristavat Pyhäjoen nykyistä kirkkoa. Kirkossa yhdistyy moderni ulkomuoto pyhyyttä ja harmoniaa korostavaan sisätilaan. Palaneesta kirkosta pelastetun irtaimiston keskitetty sijoitus luo vaikuttavan yhteyden uuden ja vanhan välille.

Siikajoen kirkon tarina sai alkunsa vuonna 1589, kun ensimmäinen Herran huone valmistui Siikajoen törmälle, Mankisen kankaalle. Venäläisten poltettua kirkon vuonna 1591, seurakunta rakensi samalle paikalle uuden pyhätön vuonna 1600. Rakennus purettiin pois nykyisen vuonna 1701 rakennetun kirkon tieltä. Nykyisen muotonsa kirkko sai vuonna 1852, kun kirkkoa korjattiin Johan Oldenburgin suunnitelmien mukaan. 

Saloisten Pyhän Olavin kirkossa säilytetään keskiaikaisia, edellisen kirkon palosta pelastettuja pyhimysten kuvia ja pyhimyskaappia 1400-luvulta. Vuodelta 1783 peräisin olevaa kellotapulia sanotaan kuningas Kustaa III:n suunnittelemaksi. 

Pattijoen kirkon eli Hiljaisuuden kappelin on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck. Vuonna 1912 valmistuneen kirkon alttaritauluna on tyrolilainen kullattu puuveistos Kristus ristillä. Kirkon etuosan ikkunassa on taiteilija Matti Lammin suunnittelema lasimaalaus ”Ylösnousemus”. 

Vihannin Sofia Magdalenan kirkko on rakennettu vuonna 1784 Kustaa III:n aikana. Kirkon nimi on Kustaa III:n vaimon nimi, Sofia Magdalena. Kirkon on rakentanut kuuluisa Simon Silvén-Jylkkä Kalajoen Metsäkylästä.

Siikajoen Revonlahden kirkko valmistui vuonna 1775. Kirkko rakennettiin todennäköisesti samalle paikalle, jossa Revonlahden vuonna 1691 valmistunut saarnahuone oli sijainnut. 

Paavolan kirkko rakennettiin vuonna 1756 Siikajoelle. Se on nimetty Ruotsin prinsessa Sofian mukaan. Uusi kirkko rakennettiin todennäköisesti vanhan vuonna 1691 valmistuneen Pehkolan kirkon paikalle.

  • Paavolan kirkko ulkoa
    Paavolan kirkko on 1700-luvulta peräisin.
  • Ilmakuva Pattijoen kirkosta
    Pattijoen kirkkoa kutsutaan Hiljaisuuden kappeliksi. Kuva Antti Baas.
  • Pyhäjoen kirkko ulkoa
    Pyhäjoen moderni kirkko on järjestyksessään kolmas. Kuva Tiina Tiirola.
  • Raahen Pyhän kolminaisuuden kirkko ulkoa
    Pyhän kolminaisuuden kirkon löydät keskeltä Wanhaa Raahea. Kuva Päivi Kurola-Huhtala.
  • Ilmakuva Revonlahden kirkosta
    Revonlahden kirkko sijaitsee 1600-luvun saarnahuoneen paikalla. Kuva Antti Baas.
  • Ilmakuva Saloisten kirkosta
    Saloisten Pyhän Olavin kirkosta löydät 1400-luvun esineistöä. Kuva Antti Baas.
  • Ilmakuva Siikajoen kirkosta
    Siikajoen kirkon paikalla on ollut kirkkoja 1500-luvulta saakka. Kuva Antti Baas.
  • Vihannin Sofia Magdalenan kirkko ulkoa
    Vihannin kirkko on saanut nimensä Kustaa III:n vaimon mukaan, Sofia Magdalena.