Taskun saari ja vierassatama | Visit Raahe
Air view of the island from the daymark

Jaa parhaat hetkesi #visitraahe @visitraahe

Taskun saari ja vierassatama

Taskun saari on pituudeltaan noin 410 m ja leveydeltään 240 m. Taskun pooki, valoton puura-kenteinen tunnusmajakka, rakennettiin vuonna 1853 Raahen kaupungin pohjoisen tuloväylän varrelle. Alkuperäisellä paikallaan lähes muuttumattomana säilynyt pooki on olennainen osa koko Suomen rakennusperintöä, etenkin kun Kristiinankaupungin ja Tornion välisellä rannikkokaistalla on jäljellä enää kolmetoista 1700- ja 1800-luvuilla rakennettua puurakenteista pookia. Tasku on aikoinaan toiminut kalastajien tukikohtana. Saaren keskikohdalla näkyy vieläkin käsin ladottuja venevalkamia.

Taskussa on myös vanha kalamaja sekä uusi taukotupa. Tasku on suosittu retkeilykohde ympäri vuoden. Kävijöitä on talvella jopa runsaammin kuin kesällä. Talvisin Taskun saareen ajetaan jäätilanteen salliessa hiihtoladut Museon- ja Thompsoninrannasta. Kesäisin kävijöiden suosiossa on saaren etelärannalla sijaitseva hiekkaranta. Saaressa on edustavia merenrantaniittyjä, runsaslajisia kuivia ja tuoreita niittyjä sekä liikkuvia alkiovaiheen dyynejä, jotka ovat matalia hiekkamuodostumia rannan yläosassa.

Palvelut: Taukotupa, Pooki, nuotiopaikka ja penkit, kuivakäymälä, infotaulu.
Erityistä: Etelärannalla erinomainen uimaranta

TASKUN SAARI
Sijainti 64°42'30.5"N 24°23'21.2"E
Merikarttasarja: G
Satamanumero: 1870

Boy on the shore
Air view of the island from the daymark
Sunrise at Tasku Island and daymark
Boy and the historical daymark on tasku island in Raahe
Visit Raahe
Rantakatu 36
92100 Raahe
matkailuatraahe.fi

You might also like